Stadionin tornissa on vuosikymmenten mittaan ehtinyt palaa olympiasoihtu, siellä on menty naimisiin, torjuttu ilmahyökkäyksiä ja sen 72 metrin korkeuksiin on viritelty Ylen ensimmäinen kaukonäkemislähetin.
Kun torni avattiin yleisölle kesällä 1938, rynnisti sinne heti ensimmäisten 11 kuukauden aikana 100 000 ihmistä viiden markan pääsymaksua vastaan. Pääsy "Helsingin katolle" oli monelle elämys. Edelleen se vetää väkeä; kävijöitä on 50 000 vuodessa.
Nyt Helsingin maanmerkki on palautettu entiseen loistoonsa, jota ihailemaan pääsee uudella hissillä. Samassa peruskorjauksessa myös 1930-luvun tyylipuhdasta funktionalismia edustava torniaula kunnostettiin pieteetillä. Aulan akustiikkaa parannettiin, seiniä avarrettiin ja värit palautettiin alkuperäisiksi. Näky on komea, mutta muualta stadion on hajoamassa käsiin.
Vesivahinkoja viikottain
Rapistuvaa stadionia on paikkailtu sieltä täältä pitkin matkaa. Isompiakin parannuksia on tehty ja tehdään; kenttä kunnostettiin, selostamon peruskorjaus valmistuu tammikuussa. Toukokuussa on määrä saada valmiiksi A-katsomon kosteusvauriokorjaukset ja vesikaton paikkaus, valo- ja äänitekniikan parannukset sekä penkkien korjaustyöt.
Rakennuksessa työskentelevien mukaan tilanne on välillä sellainen, että kun seinää korjataan toiselta puolelta, se rapisee toiselta. Kun yksi työ valmistuu, on toinen heti edessä. Talotekniikka on niin muinaisessa kunnossa, että Stadion-säätiön toimitusjohtajan Maija Innasen mukaan vesivahinkoja sattuu viikottain ja ne ovat aina edellistä pahempia.
- Samassa kunnossa kuin putket, ovat sähköt. Kun tuolla tiloissa kävelee, siellä on paljon liikuntasaumoja ja muista huolia. Talo on todella siinä kunnossa, että se pitäisi laittaa kerralla kuntoon.
Peruskorjauksen rahoitus on suuri arvoitus
Peruskorjaus on kirjattu hallitusohjelmaan ja toivomuslistaa laaditaan parhaillaan. Tammikuussa on määräaika selvitykselle, johon kirjataan kaikki mahdolliset stadionin käyttötarkoitukset, yleisökapasiteetti, ympäristön kohentaminen, uusien tilojen ja stadionin kattamisen tarve.
Rahasta ei kukaan vielä puhu mitään muuta, kuin että sitä tarvitaan todella paljon - päädytään sitten laittamaan kaikki kerralla uusiksi tai vain toteuttamaan pakolliset paikkaukset. Toimitusjohtaja Innanen tietää, että suurimmat haaveet voidaan joutua hautaamaan.
- Haaveet ovat haaveita ja aina niin isoja, että en käy arvailemaan paljonko kaikki maksaisi. Kyllä se iso summa on joka tapauksessa. Vaikka suuri tarveselvitys tehdään, ei se tarkoita, että kaikki toteutettaisiin. Se toteutetaan, mihin päättäjät antavat meille rahaa.
EM-kisaorganisaatiolla mielikuvitus kovilla
Vaikka rahaa jostain löytyisikin, on ensi vuoden EM-kisaorganisaation tyytyminen 30-luvun tekniikkaa varten rakennettuihin, auttamattoman pieniksi jääneisiin tiloihin.
Eurooppalaisella yleisurheilun kattojärjestöllä on välillä ollut ihmettelemistä, kun kaikkia toiveita ei voida toteuttaa, summaa kisojen yhteyspäällikkö Mikaela Ingberg.
- Sieltä ehdotetaan kaikenlaista ja sitten me toteamme, että ihan kiva, mutta ei onnistu meidän stadionillamme. Tässä on esimerkiksi sellainen ominaisuus, että laidalta toiselle on kuljettava ulkokautta, ei ole mitään sisäisiä käytäviä, joita pitkin kulkea. Varsinkin tekniikalle tilat ovat todella pienet, erityisesti television tarpeisiin. Sitten joudutaan tekemään kaikenlaisia erikoisratkaisuja ja vetämään ehkä jopa satoja kilometrejä kaapelia - 30-luvulla tekniikan tarpeet olivat aika erilaiset kuin nyt. Aika hyvin on kuinenkin saatu nyt meidän suunnitelmamme läpi ja kaikki näyttää ihan hyvältä.
Kotistadion on aina rakkain
Entinen huippu-urheilija Ingberg ehti keihäsuransa aikana koluta monet maailman urheilustadionit. Oman kotimaan Olympiastadion on silti aina se tärkein. Sen vuoksi Ingberg onkin erityisen huolissaan siitä, että rakennuksen annetaan rappeutua tilaan, jossa lopulta suurtapahtumien järjestäminen käy mahdottomaksi.
- Jos tämä jatkuu, niin mitä täällä voi sitten enää tehdä; järjestää jotain yritystapahtumia ja virkistyspäiviä. Kalliiksikin tämä tulee; puisia penkkejä joudutaan esimerkiksi koko ajan korjaamaan, kun sade piiskaa niitä. Kattaminen olisi todella tärkeä asia. Kateeksi käy Berliini, jossa 30-luvulla rakennettu stadion on yhä ulkoa ihan samanlainen, mutta sisältä kaikki on uusittu nykyajan tarpeisiin.
Kotikisat ovat joka tapauksessa aina kotikisat. Ingberg uskoo, että kokeneemmankin urheilukonkarin mieli herkistyy, kun maailman kauneimmaksi kehuttu stadion ilmestyy näköpiiriin. Se tuntuu parhaimmillaan samalta kuin lapsena, kun pääsi televisiosta tuttuun paikkaan juoksemaan viestiä.
- Jännitti oikeasti niin kovasti, että joutui melkein opettajalta kysymään, että mihin suuntaan täällä juostaan. Se tunne tuli jo kun katsoi bussin ikkunasta ja näki, että tuossa se nyt on. Kyllä se vanhemmaltakin urheilijalta nostaa karvat pystyyn, kun on kotistadion täynnä ihmisiä.