Evankelisluterilainen kansankirkko ja Yleisradio pysyvät keskeytymättömässä pyörityksessä. Raastavinta se on kirkolle. Jäsenet ja ulkopuoliset luovat alinomaisia paineita. Aina ei tiedetä, ovatko liikkeellä ystävät vai kilpailijat. Jälkimmäisiä voi joskus nimittää vihollisiksi.
Arkkipiispan vaali osui talvisodan päättymisen 70-vuotisuuden hetkiin. Kun Suomi hiljeni kiitollisena muistamaan talvisodassa aseilla taistellen itsenäisyytemme säilyttäneitä kansalaisia, evankelisluterilainen kirkko, oikeammin sen turkulaisenemmistöiset valitsijat, keskittyivät punnitsemaan, haluavatko he arkkipiispaksi Kari Mäkisen vai Miikka Ruokasen. Molemmat kieltäytyivät aikanaan aseellisesta varusmiespalvelusta ja täyttivät velvoitteensa siviilipalvelusmiehinä. Jos suomalaiset olisivat menetelleet 1939-40 taitteessa kuin tuore arkkipiispansa, maamme olisi joutunut ateistisen ja kommunistisen Neuvostoliiton osaksi. Toteamus tuntuu karulta, mutta totuus on joskus tyly.
Arkkipiispan nimitys on jäänyt jälkeen ajastaan. Jos Turun ykköspiispa mielletään kirkon puhemieheksi, on epäreilua, että äänestäjien enemmistö koostuu yhden hiippakunnan porukasta. Perimän muuttaminen on hankalaa. Sietäisi siirtyä käytäntöön, jossa piispat keskuudestaan nimeävät arkkipiispan. Tällöin kirkon päähenkilö tulisi persoonallisten ominaisuuksiensa ja arvojensa eikä maantieteen perusteella.
Arkkipiispan vaali ennakoi kirkon kahtiajaon syventymistä. Kari Mäkinen on liberaali. Miikka Ruokanen edustaa konservatiivista laitaa. Tosin hänen esiintymisensä saattoi olla jonkin verran taktista.Ruokanen tarjosi tyytymättömille konservatiiveille purkautumisen väylän.
Kirkkoon ottavat hanakasti kantaa siihen kuuluvat ja kuulumattomat. Vapaa-ajattelijoiden, ateistien ja muiden maallistujien tahto paimentaa kirkko irti julistuksestaan on silmiinpistävä. Kirkon olisi oltava ritualistinen tavaratalo, josta jokainen asiakas saa toiveensa mukaisen tuotteen. Esimerkistä kelpaa avioliitto- ja erimuotoisten parisuhteiden käsitteellinen hämärtäminen, kirkon piiskaaminen asennoitumaan molempiin malleihin neutraalisti.
Jokaiselle organisaatiolle on tärkeää sielukkuutensa ja minuutensa uskottavuus. Se luo arvostusta. Tätä kaivataan erityisen paljon kansankirkolta.
Yleisradio hurlumheissa
Yleisradion rahoituksesta luotu ongelma hakee vertaistaan. Mika Lintilän parlamentaarinen työryhmä oli yksimielinen.Tämän jälkeen rivejä alkoivat ampua hajalle SanomaWSOY:n ja ruotsalaisomisteisen MTV3:n tykistöt. Ne mielivät murtaa Yleisradion heikoksi. Kiihotus ja populismi kukoistavat.
Asiat ovat karanneet viestintäministeri Suvi Lindenin hallinnasta. Hän on kaupallisten televisio- ja radioyhtiöiden sipsuttava mannekiini. Mitä lähemmäksi eduskuntavaalit käyvät, sitä herkemmin poliitikkojen hermot pettävät. Retkahdetaan linjattomuuteen. Poliitikot menettävät otettaan maan johtamisessa ja noteerattavuuttaan äänestäjien silmissä. Valtio on menojen leikkaamisen ja verojen kiristämisen kynnyksellä. Kuinka tähän sointuu Yleisradion 500 miljoonan euron uitto veronmaksajien piikkiin? Ja miksi Yleisradiota olisi valvottava liikenne- ja vestintäministeriön, yhtiön hallituksen, hallintoneuvoston ja vielä perustettavan erityisneuvoston? Kun ministeri on rampauttanut itsensä, eduskuntaryhmien sietäisi ottaa valta itselleen.
Netin saastaa ja Saarijärven myrkyttämistä
Nettiosiot ovat siinneet saastaisuuden päänäyttämöiksi, sanallisiksi teurastamoiksi. Niitä leimaavat enemmistöosallistujien nimettömyys, kaunaisuus ja nimeltä mainittujen ihmisten henkisen vahingoittamisen synkeä mieli. Sisältyypä teilaamisen riveille suoranaisia väkivallan uhkauksia ministereitä ja muita ihmisiä kohtaan.
Mistä viha pulppuaa? Raadollisuus laukkaa valtoimenaan juuri netissä, jonka sisältöjä on vaikea perata hyvätapaisiksi. Se, mikä ei kelpaa sanomalehden painetuille sivuille, humpsahtaa lehtien nettiversioihin. Netin sisällöiksi siedetään ihmismielen roinaa. Sitä ei juuri haluta kontrolloida.
Yksi vihattu kohde on Jyväskylän Energia. Siihen ja vastuunkantajiin puretaan vihaa sadoilla nimettömillä ja ala-arvoisilla kirjoituksilla. Minkä vuoksi? Jyväskylän Energia tuottaa kosolti vuosittain kaupungin kassaan varoja kotiseudun vaurastuttamiseen. Tuotot eivät valu Ruotsin valtiolle, niin kuin tariffinsa ylihinnoitelleen Vattenfallin tapauksessa käy, eivätkä ulko- ja kotimaisille pörssisijoittajille siten kuin useissa suurissa alan yhtymissä tapahtuu.
Jyväskyläläisten luulisi kokevan ryhdikästä ylpeyttä energiayhtiönsä pysymisestä omissa käsissä. Jyväskylän Energia on kaupungin arvokkainta ja tuottavinta omaisuutta lyhyellä ja pitkällä kantamalla. Sen tuotoilla verotusta pidetään aisoissa ja varmistetaan palveluja.
Eripuratauti Saarijärvellä
Jopa yksi kansalainen pystyy suistamaan kuntansa päätännän hankalaksi, melkein raiteiltaan. Kyylääjiä muistetaan monista kunnista. Ilmiö lie kokonaisuutena punnittuna laantumassa, mutta yhä se ajoittain ja paikoitellen kohottaa päätään.
Saarijärven ilmapiiri on liukunut kuntavaalien jälkeen ikävään suuntaan. Historiaa tuntevat muistelevat kaihoisasti seudulla kasvaneita päättäjiä, joista jotkut kohosivat valtakunnallisiksi hahmoiksi. He näkivät kokonaisuudet ja nauttivat arvostusta.
Mainittakoon vain Päiviö Hetemäki, Pentti Sillantaus, Simo Säntti, Erkki Hänninen, Leo Kuikka, Esko Härkönen, Olavi Koivisto ja talouselämämme eturivissä toimivat Ilpo Kokkila ja Juha Hetemäki. Kirsti Paakkasen mainitseminen tässäkin yhteydessä on perusteltua. Maalaislääkäri Tapani Kiminkisestä on loihtunut käsite kansakunnan kaapin päälle.
Saarijärven kulttuuriseen, henkisesti rikkaaseen maisemaan, ei istu eripurataudin ja pelon kylväminen, jotka ovat huolestuttavasti leviämässä valtuustossa ja muussa organisaatiossa. Tekemisistä hakemalla haetaan moitittavaa, rikkeitä tai rikoksia. Niitä ei ole löytynyt.
Minisieluinen askarointi on jo pilannut ilmaa. Halvaantuminen väijyy. Saarijärven loiskiehunnusta ovat suurten puolueiden Keski-Suomen piirien vastuulliset huolissaan. Asiat palautuvat terveille raiteille vain saarijärvisten omilla toimilla. Olisi keskityttävä olennaisuuksiin eikä kotiseudun hyväksi työtä velvollisuuden tuntoisesti uurtavien nilkittämiseen.
Saarijärvi omaa menestymisen sauman. Vahvana toimijana se pystyy hyödyntämään Jyväskylän ja Äänekosken läheisyydet työpaikkojen ja asukkaiden määrän lisäämisessä. Tämä onnistuu kaukokatseisuudella ja määrätietoisuudella, jonka muutaman päätäntäportaaseen edenneen tikuttava ja kampittava työskentely pystyy estämään.
Työyhteisöstään ylpeä ihminen
Ammattiyhdistysliikkeen maineikas valtakunnallinen persoona, Valmetin, nykyisen Metson Rautpohjan tehtaan, pääluottamusmies ja parlamentaarikko Erkki J. Partanen on poistunut keskuudestamme 66-vuotiaana.
Kun Puolassa Lech Walesa taisteli Gdanskin telakalla oikeudenmukaisuuden ja kansanvallan puolesta, Erkki J. Partasta alettiin kutsua Jyväskylän Walesaksi. Se oli kunnianosoitus.
Erkki uskoi teollisuuden voimaan hyvinvointimme rakentamisessa. Hän sisäisti erityisesti metalli- ja metsäteollisuuden arvon. Hän oli sitoutunut Rautpohjan ja Valmet -yhtymän kilpailukyvyn edistämiseen. Hän arvosti yritysjohdon ja ammattityöväen osaamista. Hän oli vahva ja värikäs.
”Walesallamme” oli selvä sija ja tila yhtiön ja Rautpohjan tehtaan johdon silmissä. Kun Rautpohjaan vieraita kutsuttiin, Partanen osallistui usein tapaamisiin. Jotkut miettivät, miksi pääluottamusmies oli tilaisuuksissa, jotka kuuluivat yritysjohdolle. Valpas havainnoitsija huomasi toki, että yrityksen valistunut johto hyödynsi pääluottamusmiehen asiantuntemuksen ja ihailtavan sitoutumisen. Erkki oli ylpeä Rautpohjasta ja Valmetista. Ne olivat hänelle silmäteriä, varjeltavia asioita. Niiden puolesta hän eli ja taisteli. Hänessä pesi tietoinen isännyys.
Nuoren Erkin taipaleeseen mahtui kamppailu elämästään Saarijärven Lannevedellä 1960 -luvun lopulla. Hän oli kolmen muun miehen kanssa palaamassa syysmyrskyisenä pimeänä iltana Lanneveden Karankasaaresta mantereelle. Nelikko joutui kylmän veden syliin. Kaksi miestä hukkui, kaksi pelastui. Toinen pelastujista oli Erkki. Hänelle suotiin jatkoaika. Sen hän käytti läheistensä, työyhteisönsä, tovereittensa, kotimaakuntansa ja Suomen hyväksi.