Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Torniossa selvitetään uuden oopperan toteuttamista

Kirjailija Bengt Pohjanen ja matkailuyrittäjä Hannu Alatalo esittelevät keskiviikkona Tornion kulttuuri- ja nuorisolautakunnalle alustavia suunnitelmia evakuointiteemalle pohjautuvan oopperan toteuttamiseksi HaaparantaTorniossa vuonna 2014.

Evakko-ooppera pyritään toteuttamaan vastaavalla tavalla kuin viime kesänä esitetty Sotaooppera. Kuva: YLE / Perämeri

Alatalon mukaan Evakko-ooppera pyritään toteuttamaan vastaavalla tavalla kuin viime kesänä esitetty Sotaooppera. Tavoitteena on saada hankkeelle EU:n interreg-rahoitusta. Alatalon mukaan Tornion kaupunki rahoitti Sotaoopperaa työpanoksen lisäksi noin 30 000 eurolla.