Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Jazzin lapsinero jammaili Suomessa

Espoossa alkanut April Jazz -festivaali sai erikoisen vieraan. Torstaina neljätoista vuotta täyttävä, israelilainen Gadi Lehavi esiintyi tapahtumassa keskiviikkona trionsa kanssa. Peruskouluikäinen pianovirtuoosi on herättänyt maailmalla huomiota poikkeuksellisen kypsillä tulkinnoillaan.

John Coltranen poika Ravi bongasi Gadin jameista New Yorkissa.

Jazz on imaissut mukaansa poikkeuksellisen lahjakkuuden. Gadi Lehavia markkinoidaan musiikin uutena lapsinerona.

Torstaina neljätoista vuotta täyttävä artisti on jo ehtinyt herättää huomiota jazzpiireissä varhaiskypsillä tulkinnoillaan.

- Jazz tuntuu luonnolliselta valinnalta, pidän kyllä myös klassisesta. Alan vain soittaa, sitä ei tarvitse miettiä. Se on kuin uuden kielen opettelemista, Gadi kertoo pukuhuoneessaan Espoon kulttuurikeskuksessa.

Tarjolla on virvoitusjuomia, maitoa ja pikkuleipiä.

Punaiselta mereltä New Yorkiin

Jazzin ihmelapsi alkoi opiskella klassista musiikkia israelilaisen huippupianistin johdolla kuusi vuotta sitten.

Pian tie vei Tel Avivissa toimivaan Rimon-musiikkioppilaitokseen, joka on muun muassa helsinkiläisen Pop & Jazz Konservatorion kansainvälinen yhteistyökoulu.

Varsinainen läpimurto tapahtui kaksi vuotta sitten jazzfestivaaleilla Eilatissa. Sitä seurasi kutsu Yhdysvaltoihin Bostonin Berklee College of Musiciin, ja sieltä New Yorkin jazzklubeille, josta Gadin bongasi John Coltranen poika, saksofonisti Ravi Coltrane.

- Jammailin lavalla ja Ravi kuuli minua. Hän kutsui minut kotiinsa, meistä tuli ystäviä, Gadi kertoo innoissaan.

Hepreankielinen jazz sytytti

Jazzkärpänen puri Gadia jo pienenä, kun hän kuuli jazzia laulettuna hepreaksi.

- Vanhempani ostivat minulle cd:n, jossa oli hepreaksi jazzklassikko Cheek to Cheek. Kuuntelin sitä ja rakastuin siihen. Ensimmäinen idolini oli pianisti Oscar Peterson, ja loppu onkin historiaa, Gadi hymyilee.

Gadi käy koulua kotona. Hän haaveilee soittavansa vielä kahden merkittävän pianistin, Chick Corean ja Keith Jarrettin kanssa.