Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Kuva valistusajan taiteesta on jäänyt kapeaksi

Valistusaika on monelle esiintyvälle taiteilijalle vieras aikakausi mozarteista huolimatta. Monia 1700-luvun teoksia esitetään harvoin, sillä ne vaativat yleensä usean eri taiteenlajin tuntemusta. Helsingissä maanantaina alkava valistusajan kulttuuritapahtuma Les Lumierès onkin yksi kesän erikoisimmista festivaaleista.

Näyttelijä Antti Litja lukee otteita Henry Fieldingin veijariromaanista Josef Andrewsin seikkailut. Vanhanaikainen kerronta vaatii pureskelua ennen festivaalin yleisön eteen astumista.

– Valistusajan teksti on vaikeaa nykypäivän ihmiselle. Teksteihin ei pääse sisään suoralta kädeltä, Litja sanoo ja paukauttaa sormellaan käsikirjoitusta.

Barokin ja romantiikan välissä vallinnut valistuksen aika on näyttelijälle harvinaista herkkua, Litja sanoo. Hänen mukaansa on etuoikeus saada lukea 1700-luvun romaania yleisölle.

1700-luku on modernin yhteiskunnan pohja

Yhteen tyylikauteen keskittyneitä festivaaleja on maailmalla vähänlaisesti. Eniten järjestetään barokkia, keskiaikaa ja nykytaidetta esitteleviä tapahtumia.

1700-lukua ei kuitenkaan sovi unohtaa, sanoo Les Lumières -festivaalin taiteellinen johtaja Marja Rumpunen:

– 1700-luku on modernin yhteiskunnan pohja. Silloin keksittiin paljon asioita, jotka edelleen ovat olemassa. Juuremme ovat suureksi osaksi siellä.

Musiikkikin oli politiikkaa

Monen muun taiteenlajin tapaan musiikki oli 1700-luvulla kiinteä osa muuta kulttuurielämää. Musiikinhistoriassa valistusaika on osa laajempaa klassismin aikakautta. Tyylikausi vaatii esittäjältään laajaa sivistystä.

– Esimerkiksi Mozartin ooppera Figaron häät oli todella poliittinen sävellys. Sellaiset asiat ovat joiltakin nykymuusikoilta unohtuneet. Taiteilijat olivat tiiviissä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, sanoo Marja Rumpunen.

Klassismin ajan musiikki on viime aikoina päässyt yhä useammin esiin, kun vanhan musiikin yhtyeet ovat laajentaneet ohjelmistoaan täysromantiikkaan asti. Rumpunen on kehityksestä hyvillään.

– Pitkään esitettiin lähinnä Haydnia, Mozartia ja Beethovenia. Nyt etsitään yhä enemmän unohtuneempia säveltäjiä, hän iloitsee.

Les Lumières -festivaali järjestetään Helsingissä 14.–20.6. Koko ohjelma löytyy osoitteessa www.lumieres.fi.