Vanhemman Neuvo -ryhmä on kahdeksan kertaa kokoontuva ammatillisesti ohjattu vertaistukiryhmä eropäätöksen tehneille vanhemmille ja jo eronneille. Ryhmässä isät ja äidit pohtivat eron tuomia muutoksia niin aikuisten kuin lastenkin elämässä.
Vertaistukiryhmässä pyritään kehittämään myös vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa.
Viime talvena ryhmään osallistuneet vanhemmat kiittelevät vertaisryhmästä saamiaan eväitä. Erohetkellä moni kokee olevansa yksin. Vanhemmat kaipaavat usein ulkopuolista apua, henkilöä, joka kuuntelee ja ymmärtää. Neuvoja toivotaan erityisesti myös siihen, miten erotilannetta voi käsitellä lasten kanssa.
- Vanhemmille lapsillemme ero ei tullut yllätyksenä, mutta pelkäsin kuinka pystyisin kertomaan siitä nuorimmaisellemme. Millä sanoin lapsen maailmaa voi ravistella näin voimakkaasti, yksi ryhmään osallistunut pohtii.
Jyväskylän seurakunta järjestää Vanhemman Neuvo -ryhmän yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton Neuvo -projektin kanssa. Neuvo-projekti on kehittämishanke, jonka pääteemana on lapsen aseman turvaaminen vanhempien erossa.
Jyväskylässä lokakuussa starttaavaa eroryhmää vetävät perheneuvoja Aila Kraft ja lapsi- ja perhetyöntekijä Anne Salonen.