Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Billy Idol lupaa viinaa, huumeita ja naisia elämäkertaansa

Rokkari Billy Idol kirjoittaa parhaillaan muistelmiaan, joista hän lupaa olla säästelemättä yksityiskohtia. Punkkarina muusikkouransa aloittanut viisikymppinen Idol aikoo omien sanojensa mukaan kertoa elämäkerrassaan kaiken kokemuksistaan huumeiden, viinan ja naisten parissa.

Billy Idol esiintymässä.
Billy Idol esiintyi Volt-festivaaleilla Budapestissa heinäkuun alussa. Kuva: Balazs Mohai / EPA

- Elämä lahjoitti minulle kultaisen avaimen kun rakastuin rock-musiikkiin. Koko maailma aukeni minulle kaikkine hyvine mahdollisuuksineen, mutta myös kaikkine houkutuksineen, Idol kuvailee nettisivuillaan.

- Huumeista, viinasta, naisista ja ympärivuorokautisesta bile-elämästä huolimatta minun oli pakko kirjoittaa hyviä kappaleita selviytyäkseni. Nyt kirjoitan sen kaiken kirjan muotoon.

Billy Idol tuli 80-luvulla tunnetuksi hurjista elämäntavoistaan. Varsinaisen läpimurtonsa Generation X -punkbändissä uransa aloittanut Idol teki siirryttyään soolouralle vuonna 1981. Hänen ensimmäisiä hittejään olivat White Wedding ja Dancing With Myself. Jälkimmäisen hittisinkun mukaan nimettu elämäkerta on tarkoitus julkaista ensi vuoden lopulla tai keväällä 2012.