Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Huoltoriidoista kertyy vuosittain miljoonalasku

Lasten ja perheiden suojeleminen ja tukeminen erotilanteissa ja pitkittyneissä huoltoriidoissa olisi nostetava yhdeksi hallitusohjelman painopistealueeksi, vaativat lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun keskusliitto ja Väestöliitto. Selvityksen mukaan huoltoriidat maksavat yhteiskunnalle useita miljoonia euroja vuosittain.

Lapsi ja aikuinen pitelevät pehmolelua.
Kuva: Yle

Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt ovat julkaisseet eropalvelujen kehittämisohjelman, jossa he ehdottavat sovitteluun tai ammatillisesti ohjattuun vertaistukiryhmään osallistumista ehdoksi sille, että lapsen huolto- ja tapaamisasia voitaisiin viedä oikeuden ratkaistavaksi.

Huoltoriidoista kustannusselvityksen tehneen professori Juha Hämäläisen mukaan lapsiperheen eroista viisi prosenttia eli 2 000 johtaa huolto- ja tapaamisriitoihin, joita käsitellään käräjäoikeuksissa.

Yhden pitkittyneen huoltoriidan kustannukset vaihtelevat selvityksen mukaan kymmenien tuhansien ja jopa satojen tuhansien eurojen välillä. Suomessa käytävät huoltoriidat maksavat yhteiskunnalle vuosittain vähintään 26 miljoonaa euroa.

Kustannukset kertyvät muun muassa tuomioistuinten, kuntien sosiaalipalvelujen ja muiden viranomaisten toiminnasta.

Huoltoriidat tulisi ehkäistä

Lastensuojelun keskusliiton neuvokeskuksen johtajan Heikki Koiso-Kanttilan mukaan huoltoriidat ovat aina lasten näkökulmasta ei-toivottavia ja pitkään jatkuttuaan lapsen kannalta tuhoisia. Huoltoriidat olisikin pystyttävä ehkäisemään tai katkaisemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Yhtenä eropalvelujen kehittämisohjelman tavoitteena onkin, että lapsen kasvua ja hyvinvointia tukevia eropalveluita saisi tasavertaisesti koko Suomessa. Etenkin eron alkuvaiheessa ulkopuolisesta ammattiavusta ja vertaistuesta olisi perheille hyötyä.

- Nyt palveluiden kokonaisuus on hajanainen, alueellisesti epätasainen ja huonosti tunnettu. Palvelut painottuvat korjaavaan toimintaan, vaikka tuloksellisempaa olisi keskittyä varhaiseen tukemiseen ja huoltoriitojen ennaltaehkäisyyn, sanoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Oikeusministeriö ilmoitti aikaisemmin tänä vuonna, että se aikoo aloittaa käräjäoikeuksissa kokeilun lapsen huoltoriitojen sovittelussa. Sovittelussa olisi mukana lapsen etua valvova lapsipsykologi tai perheterapeutin koulutuksen saanut sosiaalityöntekijä.

Kokeilu käynnistettäneen vuoden 2011 alussa Espoon, Helsingin, Oulun ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuksissa.