Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

Kotimaa lyhyesti 13.6.

METSÄPALO tuhosi Ruukissa Pohjois-Pohjanmaalla neljä hehtaaria metsää tänään. Tuli tuhosi myös kaksi maatilan piharakennusta ja pakettiauton. Palon arvellaan syttyneen sähkölinjan oikosulun aiheuttamasta kipinöinnistä.

KUNTA-ALAN TYÖMARKKINAJOHTAJAKSI on valittu Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton puheenjohtaja Markku Jalonen. Nykyinen työmarkkinajohtaja Jouni Ekuri jää eläkkeelle ensi vuonna.

Eduskunnan LAKIVALIOKUNTA on saanut valmiiksi seksinoston kriminalisointia koskevan mietintönsä. Lakivaliokunnan enemmistö tukee kompromissia, jonka mukaan seksin ostaminen kielletään lailla, jos siihen liittyy paritusta tai ihmiskauppaa. Lakiesitys tulee eduskunnan käsittelyyn torstaina.

Suomessa valitaan ammattijärjestöjen HALLITUKSIIN VÄHEMMÄN NAISIA kuin muissa Pohjoismaissa. Mm. SAK:n hallituksessa istuu 2 naista ja 20 miestä ja STTK:n 4 naista ja 13 miestä. STTK harkitsee sukupuolikiintiöitä.

Presidentti MAUNO KOIVISTO on huolissaan Suomen innosta lähettää sotilaita kriisinhallintatehtävin. Kiljavalla puhunut Koivisto katsoo, ettei operaatioihin tule lähteä mukaan ilman selvää näkemystä, miten tilanne halutaan muuttaa.

PIELISEN BETONIN eilinen tulipalo on katkaissut betonielementtien tuotannon eikä tuotantoa pystytä korvaamaan. Katkos vaikuttaa joihinkin suuriin rakennuskohteisiin. Tulipalon vahingot vahingot nousevat kolmeen miljonaan euroon.

Suomessa vietetään tänään veronmaksajan taksvärkkipäivää. Tästä päivästä vuoden loppuun KESKIVERTOSUOMALAISEN TULOT jäävät kokonaan omaan käyttöön. Alkuvuosi on laskennallisesti työskennelty yhteisen hyvän eteen. Veroaste on tänä vuonna hieman vajaat 44 % kansantuotteesta.

Suomalaisia värvätään TURVALLISUUSALAN tehtäviin IRAKIIN. Helsinkiläisyritys Job Zone rekrytoi armeijan käyneitä suojaamaan sekä ihmisiä että toimipaikkoja Irakissa, kirjoittaa Ilta-Sanomat. Ehtoina työnsaannille ovat mm. hyvin sujunut asepalvelus, kymmenen vuotta turvallisuusalan työkokemusta sekä erinomainen fyysinen kunto.

Vaarallisia aineita kuljettanut SÄILIÖREKKA KAATUI valtatie 2:lla Ulvilassa varhain aamulla. Luontoon pääsi jonkin verran syövyttävää ferrisulfaattia.

Neste Oilin Naantalin jalostamolla SYTTYI UHKAAVA TULIPALO tiistaina aamuyöstä. Palo saatiin sammutettua eikä henkilövahinkoja sattunut.

LUOKANOPETTAJAKSI HALUAVIEN määrä on laskussa, uutisoi tiistain Helsingin Sanomat. Alalle on silti tunkua. Valinta suosii "kuuden ällän tyttöjä" ja opettajana työskennelleitä. Yliopistot uudistavat pääsykokeita nyt niin, etteivät "rennot miehet" ja tuoreet ylioppilaat karsiutuisi heti haun alussa pois.

NORJAN PÄÄMINISTERI Jens Stoltenberg vierailee tiistaina Helsingissä kollegansa Matti Vanhasen kutsusta. Pääministerit keskustelevat tapaamisensa yhteydessä Kesärannassa Suomen EU-puheenjohtajakauden teemoista, pohjoisesta ulottuvuudesta ja energiapolitiikasta.