KOLORADONKUORIAISIA on löydetty Sipoosta. Tämä on ensimmäinen kuoriaisesiintymä Itä-Uudellamaalla. Kesän muut kolme havaintoa on tehty Kaakkois-Suomessa.
OIKEUSASIAMIES katsoo, että kestitys sairaanhoitopiirien syysseminaarissa viime vuonna ei ylittänyt tavanomaista tasoa. Viranomaisten uskottavuuden kannalta olisi kuitenkin ollut perustellumpaa, että järjestäjä ei olisi hyväksynyt tilaisuuteen kutsutulta lääketehtaalta niin isoa kestitystä.
TELEVISIOLÄHETYKSET muuttuvat kokonaan digitaalisiksi tasan vuoden kuluttua. Siirtyminen digiaikaan on sujunut suunnnitellusti eikä uudistusta ole syytä lykätä, sanoo liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Kesäkuussa puolet tv-talouksista omisti digisovittimen.
IMATRAN RAJA-ASEMALLA Venäjälle päin menevä rekkaliikenne on ruuhkautunut yön aikana. Raja-asemalta arvioidaan, että 2,5 kilometrin rekkajonossa on 12 tunnin jonotusaika. Henkilöautoliikenne sujuu paremmin. Tuloliikenne Suomeen on rauhallista. Jonot ovat pitkiä myös Baltian maiden Venäjän vastaisilla raja-asemilla. Esimerkiksi Narvassa oli aamulla 10 kilometrin rekkajono.
ROSENLEWIN Porin tehtaan työntekijät poistuivat eilen työpaikaltaan. Muovisäkkejä, -kalvoja ja -pakkauksia valmistavan Rosenlewin tj. Gösta Eklund ei osaa sanoa koska työntekijät palaavat töihin. Tehtaalla työskentelee yli 200 henkilöä ja kiistaa käydään 170 työntekijän työehdoista.
YLE EXTRAN kanavapäälliköksi on nimitetty liikuntatieteiden maisteri Tarmo Kivikallio. Tehtävässään 1.10.2006 aloittava Kivikallio on toiminut YLEssä aiemmin mm. TV-urheilun päällikkönä. YLE Extra on live-tapahtumien, suorien lähetysten, populaarikulttuurin ja urheilutapahtumien erikoiskanava.
KEMIJÄRVEN metsäpalon sammutus jatkuu edelleen. Sammutustyöt keskeytettiin yön ajaksi voimakkaan sumun vuoksi. Savun vuoksi yön aikana suljettuina olleet Auttin ja Kemijärven sekä Mäntyharjun ja Liekon väliset tiet avattiin aamulla liikenteelle, kun tuuli kääntyi.
RAAHEN MATTILANPERÄLLÄ syttynyt maastopalo on saatu rajattua. Paloalue on kooltaan 50 hehtaaria. Sammutustöitä jatkavat Kainuun prikaatista tulleet varusmiehet sekä vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Raahen kaupunkiin kantautunut savu aiheutti eilen useita hätäsoittoja.
MOPO-ONNETTOMUUDET ovat rajussa kasvussa. Pohjois-Suomen kaupungeissa poliisin tilastoihin päätyneiden mopo- kolarien määrä alkuvuonna on jo koko viime vuoden luokkaa.
Forssalaisen LIHA JA SÄILYKE OY:N henkilöstö järjestää vuorokauden mittaisen työnseisauksen. Noin 240 työntekijän ja toimihenkilön seisaus on vastalause työnantajan tavalle hoitaa käynnissä olevia yt-neuvotteluja. Työntekijät sanovat, etteivät ole saaneet päteviä laskelmia vähennystarpeen syystä.
MTV3:N UUTISET täyttää 25 vuotta. Ensimmäiset Kymmenen uutiset nähtiin 1. syyskuuta vuonna 1981. Kanava juhlii merkkipäivää nelituntisella erikoislähetyksellä.
Suomi avustaa LÄNSI-AFRIKAN maita käsiaseiden määrän vähentämisessä. Suomi antaa YK:n alaiseen hankkeeseen 750 000 euroa. Pienaseiden suuri määrä on ollut osasyynä useiden paikallisten konfliktien synnyssä.