Artikkeli on yli 16 vuotta vanha

Rovaniemi Rockfestival peruuntuu

Rovaniemellä heinäkuussa järjestettäväksi aiottu Rovaniemi Rockfestival peruuntuu. Tapahtumaa järjestävä työryhmä kertoo tiedotteessaan, että festivaali perutaan muun muassa tapahtumaan kohdistetun mustamaalaamisen sekä tapahtuman avustajien ja läheisten henkilöiden uhkailun takia.

Rovaniemi Rockfestivalia järjestäneen Suomen Rockfestivaalit Oy:n mukaan tapahtuma olisi voitu toteuttaa tuotannollisesti sekä taloudellisesti, mutta talven ja kevään aikana tapahtumaan kohdistunut mustamaalaaminen vaikeuttivat työhön keskittymistä.

Suomen Rockfestivaalit kertoo tiedotteessaan, että muun muassa uutisvälineiden kautta on annettu ymmärtää tapahtuman olevan poliisitutkinnassa epäselvyyksien vuoksi. Yhtiön mukaan poliisi ei ole missään vaiheessa tutkinut yritystä tai sen tapahtumauotantoa.

Rovaniemi Rockfestivalin järjestäjät harkitsevat oikeustoimia heitä mustamaalanneita henkilöitä kohtaan.

Kärhämää on aiheuttanut se, että Rovaniemellä oli tarkoitus järjestää kaksi rokkitapahtumaa samana viikonloppuna heinäkuun alussa. Toinen tapahtumista, Simerock, on järjestetty vuodesta 2002 lähtien.

Rovaniemi Rockfestival -tapahtumassa 6.-8.7. piti esiintyä yhteensä 54 artistia. Mukana oli Suomen kärkiesiintyjistä muiden muassa Kotiteollisuus, Von Hertzen Brothers, Maj Karma, Don Johnson Big Band, Lovex ja Antti Tuisku. Liput lunastetaan takaisin niissä myyntipisteissä, joista ne on ostettu.