Pitkän uran tehnyttä, monikansallisen taustan omaavaa Billy Cobhamia pidetään yhtenä merkittävimmistä rumpaleista, fuusiojazzin pioneerina ja jatkuvana uuden luojana. Elokuvassa hän etsii musiikillisia juuriaan.
Afrikasta viedyt orjat "menettivät kotinsa, mutta veivät kulttuurinsa mukanaan". Niinpä Cobhamin vaikutteet löytyvät mm. 50-luvun Brooklynin siirtolaismuusikoista, Brasilian slummien Malê Debalê -kulttuurista ja Nigeriassa yhä elävästä perkussiomusiikin yhteydestä henkiin ja jumaliin.
Elämä ja ympäristö kuuluvat musiikissa. Cobham ei voi kuvitella esim. suomalaisen soittavan brassirytmejä brasilialaisittain, ellei tämä sitten mene paikan päälle oppimaan soiton. Toisaalta yhtä oikeaa tapaa soittaa ei olekaan.
- Kuviot vain eroavat, se on kuin saman kielen eri murre. Kolmen maan musiikkia
Sonic Mirror esittelee Cobhamin rumpujen kimpussa kolmessa maassa. Elokuvassa Brasilian slummit hengittävät musiikin tahtiin. Malê Debalê -muusikkojen yhteisö on asuinalueen sydän, ja joukkoon päästäkseen lapset harjoittelevat kuin huippukouluihin. Malê on alueen asukkaille elämänasenne ja jopa poliittinen liike. Katsojat saavat hyvän aikaa seurata kolmen nuoren lupauksen ja Cobhamin treenejä.
Elokuvan taidokkain esitys on peräisin Suomesta, vuoden 2007 Espoo April Jazzista. Pitkä konserttiosuus on vaikuttavaa kuultavaa, Espoo Big Bandin solistina soittava Cobham tarjoilee koukeroisia sooloja peräti neljällä rumpukapulalla. Silti Suomea ei imarrella. April Jazz jää pelkäksi show'ksi, jossa kalliit liput ostanut pukuyleisö seuraa rytmi-ihmettä penkeistään. Täältä ei löydy kommunikointia, kieltä tai vastavuoroisuutta.
Musiikkiin rajat ylittävänä kommunikaationa päästään sen sijaan Sveitsissä, missä Cobham osallistuu autistien hoitokodissa käytettävään rytmiterapiaan.
Kaurismäen linssin läpi katsottuna miltei täysin viestintäkyvyttömät potilaat tuntuvat suorastaan tärisevän yrittäessään löytää turhaan yhteyden muihin ihmisiin. Cobham tuo hoitokotiin nigerialaisyhtyeen ja elokuvan vaikuttavimmassa osuudessa konsertti muuttuu potilaiden kanssa pidetyksi jamisessioksi.
Musiikin sanansaattaja Sonic Mirrorissa tavattavien muusikoiden yritykset esittää musiikin olemus sanallisesti kilpistyvät. "Rytmi on elämä on rytmi" -selitykset eivät kerro, miksi elämään pitää vielä lisätä rytmiä. Onko soittamalla vietetyssä elämässä kaksin verroin sisältöä, vai meneekö aika hukkaan? Vastauksia ei saada sanallisessa muodossa, mutta musiikin itsestäänselvyys soittajilleen kuullaan ja nähdään.
Kyseessä on dokumentti, Kaurismäki ei käytä efektejä tai kikkaile editoinnilla. Näissä rajoissa Jacques Cheuichen käyttelemä kamera palvoo Cobhamia, kuva ei mene iholle tai leikkaa kesken seuraavan kohtaukseen. Rumpali näyttäytyy jonkinlaisena rytmin buddhana, joka vie sanaa maailmaan erehtymättömällä taidolla ja tyyni hymy kasvoillaan. Cobham ei olekaan elokuvan päähenkilö sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan musiikin ja rytmin kanava.
Sonic Mirror on Kaurismäen kolmas brasilialaismusiikkia kartoittava, tai sen kautta kertova, täyspitkä dokumenttielokuva. Aikaisempien Brasileirinhon ja Sound of Brazilin lisäksi 90-luvun alusta Brasiliassa asunut Kaurismäki on käsitellyt aihetta lyhyttuotannoissaan. Aihetta ei ole kuitenkaan ammennettu loppuun, kuten sarjan uusin teos osoittaa. Ensi-ilta perjantaina 25.5. Katso Sonic Mirrorin traileri elokuvan nettisivuilla Ville Laakso, YLE Uutiset Haluatko kommentoida tätä elokuvaa tai arviota? Käytä alta löytyvää lomaketta. Voit ottaa kantaa edelleen myös Muumi ja vaarallinen juhannus -elokuvaan ja -arvioon sen sivulla.