Kilpailu järjestettiin 10. kerran. Voittaja julkistettiin Suomen aikaa tiistaiaamuna.
Palkinnoksi Timo E. Peltonen saa 10 000 dollaria. Peltonen osallistui kilpailuun käsikirjoituksellaan The Piano Tuner (Pianonvirittäjä). Toisen maailmansodan aikaan sijoittuvassa tarinassa pianonvirittäjää pyydetään etsimään lapsi, joka on kadonnut selittämättömästi omasta huoneestaan. Kirjoittaja suojelee tarinaansa Timo E. Peltonen ei ole antanut juuri kellekään käsikirjoitusta luettavaksi. Vaikka käsikirjoitus on rekisteröity Writers Guild of Americassa, joka rekisteröi myös kiltaan kuulumattomien tekstejä pienehköä palkkiota vastaan, rekisteröinti ei suojaa muuta kuin tämän kyseisen käsikirjoitusmuodon. Ideoita ei voi suojata. Asetelman voi rinnastaa keksintöön ilman patenttia. - Erittäin iloinen olen toki. Kilpailumenestyksestä huolimatta käsikirjoituksen myyminen, saati sitten valmiin elokuvan syntyminen, on onnen kauppaa, sanoo Peltonen. Tuhannet käsikirjoitukset vertailussa Uusia kykyjä alalle etsivää Bluecat-kilpailua suositellaan usein käsikirjoittajille, koska kaikki BlueCatiin osallistuvat saavat kirjallisen palautteen. Osallistujia oli tänä vuonna noin 2 700.
Muita suosittuja käsikirjoittajien kilpailuja ovat Yhdysvaltain elokuva-akatemian alainen Nicholl Fellowships -kisa sekä Francis Ford Coppolan tuotantoyhtiön Zoetropen kilpailu.