Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Miessakit etsii yhdysmiestä Kanta-Hämeestä

Miesten tukiverkosto Miessakit ry kaipaa vahvistusta. Kanta-Hämeen lähimmät pisteet löytyvät nyt Lahdesta ja Tampereelta. Autettavia löytyy, mutta auttajia ei niinkään.

Miessakit ry:n kesäkiertuebussi Hämeenlinnan torilla
Hämeenlinnan torilla pysähtynyt Miessakit ry:n bussi kiinnosti miehiä vaihtelevasti. Kuva: YLE / Sari Törmikoski

Valtakunnallisesti toimiva Miessakit ry kiertää tämän viikon kesäbussillaan Hämeessä pitkin kolmostien vartta. Bussi pysähtyi tiistaina Riihimäellä ja keskiviikkona Hämeenlinnan torilla. Bussiretken tähtäimessä on kasvattaa tukiverkostoa ja saada yhdysmies Kanta-Hämeeseen, kertoo järjestösihteeri Antti Alén.

- Meillä on Hämeenlinnasta esimerkiksi eroryhmään tullut miehiä Lahteen asti, joten ainakin tarvetta on.

Apua avioeroon

Lahtelainen Riku Jaro hakeutui Miessakkeihin, kun avioero oli liian suuri taakka kantaa yksin.

- Kun ensimmäisestä kerrasta Miessakkeihin istahti, niin tuntui että ei tästä ole ainakaan mitään haittaa. Siinä pistettiin ihminen miettimään asioita uudelta kantilta. Niitä asioita joutu ja pääsi miettimään ja kun oli kotiläksyjä, niin se kyllä auttoi, Jaro kertoo.

Avioeroa puidessa kirkastui myös miehuus yleensä.

- Pohdin esimerkiksi mikä on se tärkein ajatus ihmisessä ja miehessä itsessään - itsetuntemus ja itsetunto. Niitä on alkanu miettimään vähän joka asiassa, kuten työelämässä. Niitä samoja asioita voi käyttää monessa paikassa, kun vaan jaksaa miettiä eikä vaan mene tukka putkella, Jaro jatkaa.

Isätoiminnasta tasa-arvoa

Miessakit ry tukee miehen henkistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua. Esimerkiksi isätoiminnan avulla, mies pyritään saamaan tasavertaiseksi vanhemmaksi, kertoo järjestön isätyöntekijä Timo Tikka.

- Nyt 2000 luvulla huomaa, että nuoret miehet on aktiivisia ja ne etsii sitä roolia ja paikkaansa siihen vanhemmuuteen. Terveydenhoitajat ovat kertoneet, että isät ovat isätoimintaan osallistuttuaan tulleet myös lasten kanssa neuvolakäynneille ja puolisot ovat olleet tyytyväisiä, koska nuori isä on aktiivinen lastensa kanssa, toteaa Tikka.