Katja Isoaho Mannerheimin Lastensuojeluliitolta kertoo, että ryhmä on perustettu vastauksena neuvoloiden kasvaviin tarpeisiin.
- Sain kevään aikana yhteydenottoja kaupungin neuvoloista. Tarvetta eroryhmiin on ollut erityisesti erityisesti päiväkoti- ja alakouluikäisille.
Nyt aloittavaa eroryhmä saa tukea erityisesti Raha-automaattiyhdistyksestä. Mannerheimin lastensuojeluliiton lisäksi toiminnassa ovat mukana Pohjois- Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, Omaiset mielenterveyden tukena ry sekä Kotikartanoyhdistys.
Suomessa lasten eroryhmiä on ollut ainakin 1990-luvulta lähtien, mutta Joensuussa säännöllistä eroryhmä toimintaa ei Isoahon mukaan ole vielä järjestetty.
- Erilaisia ryhmiä on toki ollut, mutta varsinaisia käytäntöjä niistä ei ole tullut. Lapsille suunnatut eroryhmät ovat hyviä satsauksia tulevaisuuteen, sillä yhdelle lapselle järjestettävä ryhmäkokonaisuus maksaa yhteensä noin 300 euroa. Se on hyvin vähän verrattuna moniin muihin tukitoimiin.
Työkaluina luovat menetelmät
Lasten eroryhmän ohjaaja Hilkka Salovaara kertoo, että eroryhmässä lapset käsittelevät vanhempien avioeroon liittyviä asioita erilaisia luovia menetelmiä käyttäen.
- Tapaamisissa asioita käsitellään esimerkiksi satujen, musiikin, maalaamisen tai kehon kielen kautta. Pyrimme siis välttämään lapsille arkojen eroasioiden tarpeetonta kaivelua.
Salovaaran mielestä lapset saattavat jäävät vanhempien eroprosessissa taka-alalle. Lasten katsotaan sopeutuneen eron jälkeiseen hyvin, vaikka tyynen pinnan alla voi olla tosiasiassa paljon kyteviä tunteita.
- Vanhemmat saattavat ajatella, että lapsen hiljaisuus merkitsee tilanteen hyväksymistä. Tämä voi olla kuitenkin harhaa, sillä lapset ovat vanhemmilleen usein hyvin lojaaleja. Vanhempia ei vaikeassa paikassa haluta vaivata omilla tunteilla. Eroryhmä tarjoaakin lapsille mahdollisuuden ilmaista tunteitaan turvallisesti perheen ulkopuoliselle henkilölle.
Kerran viikossa kokoontuva lasten eroryhmä on suunnattu 7-9 -vuotiaille lapsille. Ryhmä kokoontuu viikoittain Joensuun keskustassa ja se on kaikille maksuton.