Rikosoikeuden jatko-opiskelija Johanna Peurala toteaa rahanpesua käsittelevässä raportissaan, että rahanpesun estäminen on noussut poikkeuksellisen nopeasti yhdeksi kulmakiveksi EU:n järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa.
Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana on tapahtunut valtaisa kehitys rahanpesun vastaisissa toimissa niin Euroopan unionin piirissä kuin maailmanlaajuisestikin. Euroopan unioni aloitti rahanpesun vastaisen taistelunsa 1990-luvun alussa, koska se halusi vaikeuttaa erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa alueellaan.
Haasteellista on kuitenkin se, että EU:n täytyy tasapainoilla vapaan pääoman liikkumisen ja rahanpesun tehokkaan sääntelyn välillä. Ongelmana on sekin, että rahanpesu liittyy usein huumekauppaan, laittomaan asekauppaan sekä korruptioon.
Rahanpesu on erittäin monimutkainen prosessi ja tekniikan kehittyminen luo koko ajan uusia keinoja pestä rahaa. Myöskään rahanpesun laajuudesta tai siitä, miten se aina käytännössä tapahtuu, ei ole riittävästi tietoa.
Maailmanlaajuisesti rahanpesussa arvioidaan liikkuvan summia, jotka vastaavat kahdesta viiteen prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta. Summien arviointi on kuitenkin erittäin hankalaa, koska esimerkiksi maanalaisten pankkijärjestelmien toimintaa on erittäin vaikea kartoittaa.
Voidaan myös väittää, että tiukkeneva lainsäädäntö ajaa ammattimaiset rahanpesijät yhä syvemmälle maan alle ja tekijöistä vain amatöörit jäävät kiinni.
Suomessa rahanpesua valvoo vuonna 1998 perustettu Keskusrikospoliisin alainen Rahanpesun selvittelykeskus. Se sai vuonna 2000 runsaat 1 100 ilmoitusta epäillystä rahanpesusta. Vuonna 2008 määrä oli jo räjähtänyt yli 22 000:een. Kolme neljästä ilmoituksesta tuli valuutanvaihtoyhtiöiltä. Rahapelitoimijoiden osuus ilmoituksista oli lähes 19 prosenttia ja pankkien neljä prosenttia. Tämä kasvu johtuu ilmoitusvelvollisten kasvaneesta ilmoitusaktiivisuudesta.