Keppien ja narun varassa hypnoottisesti pyörivä diabolohyrrä on näkyvin merkki jongleerauksen uudesta suosiosta.
- On hauska nähdä, että on uusia kasvoja mukana. Piirit ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa todella paljon ja tänä päivänä diabolohyrriä tuntuu olevan joka kunnan kulmilla, lahtelainen sirkustaiteilija Jouni Ihalainen sanoo.
Ihalainen kuvaa diaboloa "välillä ikäväksi lajiksi" - hyrränpyörittäjän sormet ovat usein kovilla. Näppäryyttä, koordinaatiota ja hahmottamiskykyä vaativa laji on kuitenkin pitänyt lahtelaisen otteestaan.
- Se vaatii harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Ja vähän hulluutta. Teknistä ja taiteellista osaamista on hiottava paljon, jotta voi mennä ihmisten eteen esiintymään.
Keskiviikkona Ihalainen mitteli muiden hyrränpyörittäjien kanssa muun muassa diabolokeppien heitossa sekä 400 metrin juoksussa hyrrää pyörittäen. Ei siis kovinkaan taiteellista tällä kertaa.
- Urheilu on hauska yhdistää diaboloon, mutta se on silti pohjimmiltaan taiteen muoto, kuten pallojongleeraus, ilma-akrobatia, tanssi tai teatterikin, Ihalainen sanoo.
Tarvitseeko jongleeraus jonglööriä?
Jongleerauksen ympärillä on muutenkin käyty keskustelua siitä, pitäisikö lajia ajatella urheiluna vai taiteena. Ainakin European Juggling Convention -festivaalilla on oma taiteellinen johtajansa, Samuli Männistö.
Jongleeraus on perinteisesti määritelty lajiksi, jossa on enemmän heitettyjä esineitä kuin heittäviä käsiä. Männistö pitää määrittelyä rajoittavana.
- Jongleerausta voisi verrata siihen, kuinka John Cage teki tauoista musiikkia. Kysyn, tarvitseeko jongleeraus jonglööriä? Tarvitseeko jongleeraus esinettä? Minun mielestäni ajatus tekemisen sisällä on tärkeämpää kuin käytännön toteutus, Männistö maalailee.
Männistön ajatusmaailmassa musiikin tekeminen on muutenkin hyvin lähellä jongleerausta. Niiden taitajilta kysytään monesti samoja ominaisuuksia.
- Jongleeraus ei ole helppoa. Se vaatii omistautumista, pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Pitää olla valmis yrittämään uudelleen ja uudelleen.
Monet kokeilevat siipiään jonglöörifestivaaleilla
Suomen Nuorisosirkusliiton puheenjohtaja Sirpa Uimonen näkee sirkustaiteen osaamisen kehittyneen Suomessa valtavasti. Samalla lajin arvostus yleisön silmissä on kohonnut.
- Ulkomaisiin nuorisosirkuksiin verrattuna meillä on todella kova taso. Lisäksi moniin kaupunkeihin on syntynyt useitakin sirkuskerhoja tai -yhdistyksiä. Ainoa harmi on, että meillä keskitytään toisinaan liikaa kilpailemiseen, Uimonen iloitsee.
European Juggling Conventionin tapaisilla festivaaleilla nuorilla on mahdollisuus näyttää taitojaan ja ottaa vaikutteita muilta sirkustaiteilijoilta. Paikalle onkin saapunut sirkusnuoria muun muassa Costa Ricasta saakka.
Ammattimaisen sirkusuran alkuaskeleet otetaan yleensä jo varhaisessa lapsuudessa. Uimosen mukaan osa lapsista tulee mukaan sirkukseen telinevoimistelun tai muun urheilun kautta, osa koulun innoittamana. Myös internet voi houkuttaa lapsia sirkuksen pariin.
- Lapset huomaavat, että diaboloa tai jongleerausta voi opetella internetin kautta. He harjoittelevat kotona kiivaasti. Sitten he huomaavat, että puistossa joku heittelee palloja ja ajattelevat, että menenpä joukkoon, Uimonen kertoo.