Oslolaisoikeus on joutunut hankalan, ehkäpä mahdottoman tehtävän eteen. Sen pitäisi päättää, oliko Norjan viimekesäisestä joukkomurhasta syytetty tekonsa aikana järjissään, kun teko on kaikilta osiltaan järjetön. Vastaus on, kuten olemme nähneet, kaikkea muuta kuin selvä.
Päätöstä ei lainkaan helpota se, että kaikkea mitä oikeus sanoo, voidaan käyttää, ja tullaan käyttämään sitä vastaan.
Jos Oslon käräjäoikeus toteaa miehen syyntakeelliseksi, eli järjissään olleeksi, herää kysymys, miten joukkomurhaa voidaan pitää järkevän mielen tuotoksena. Jotkut voisivat nähdä tällaisessa ratkaisussa myös kannanoton syytetyn motiivien järkiperäisyyden puolesta.
Selväjärkisyyttä ja hulluutta erottaa lopulta veteen piirretty viiva, jonka vetäminen on oikeuden tehtävä.
Mies on tunnetusti lainannut perusteluikseen jokapäiväisessä politiikassa, myös meillä Suomessa, käytettävää retoriikkaa. Hän pitää tekoaan sotatoimena monikulttuurisuutta, islamia ja maahanmuuttoa vastaan. Hän on toisin sanoen soveltanut todellisuutta vastaamaan tarkoitusperäänsä, joka on suunnitelman alusta alkaen ollut terrori. Hän on valinnut itselleen vihollisen ja lähtenyt sotaan, jota kukaan ei ole julistanut. Sota ei yhtä miestä kaipaa, sanotaan, mutta jos meillä on tässä sota, on se sellainen, jota ei olisi ilman tätä miestä.
Käräjäoikeudella on toisaalta mahdollisuus osoittaa, että syytetyn kuvittelema sota on juuri sitä, miltä se kuulostaa, harhaista kuvitelmaa. Se voi todeta miehen mielisairaaksi ja passittaa hänet pakkohoitoon. Tällöin älähtäisi suuri osa norjalaisista, joista enemmistö näyttää kannattavan vankilatuomiota.
Oikeus kokee varmasti painetta toteuttaa kansan tahto. Vankilarangaistus olisi kahdesta vaihtoehdosta yleiseen oikeudentajuun paremmin sopiva siitä huolimatta, että sitä voitaisiin pitää myös tarkoitushakuisena tuomiona.
Hulluja ovat ne, joita riittävän moni pitää hulluina, tokaisee hahmo Francis Coppolan elokuvassa Rumble Fish. Jos näin on, kuinka monta olisi tässä tapauksessa riittävän monta? Riittäisikö enemmistö käräjäoikeuden tuomariston viidestä jäsenestä? Entä ovatko asiantuntijoiden arviot hulluudesta maallikoiden näkemyksiä painavampia?
Norjalaisen oikeuspsykologin Pål Gröndahlin mukaan syytetty itse ruokkii mielenterveydestään kahta vastakkaista näkökulmaa, ja tästä syystä tapauksessa liikutaan rajamailla. Hämärän rajamailla, voimme lisätä. Oslossa selväjärkisyyttä ja hulluutta erottaa lopulta veteen piirretty viiva, jonka vetäminen on oikeuden tehtävä.
Parempaan ei terroristien kanssa päästä.