Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Matkailusesonki jatkuu vaikka suomalaisten lomakausi on ohi

Matkailuyrityksillä työt jatkuvat, vaikka suomalaisilla lomakausi on ohi. Yritykset ovat viime vuosina havahtuneet pidentämään aukioloaikojaan.

Kanoottimelontaa järvellä
Melonnan mahdollisuuksia matkailupalveluissa selvitetään.
  • Riina Kasurinen

Matkailuyritykset ovat oppineet jatkamaan lomakautta suomalaista lomasesonkia pidemmäksi. Keski-Euroopasta ja Venäjältä saapuu Suomeen runsaasti turisteja vielä elokuun puolella ja yritykset ovat viime vuosina huomanneet aukioloaikojen pidentämisen kannattavan.

- Kyllä tähän on herätty erittäin hyvin, ja huomattavasti aikaisempia vuosia paremmin. Varsinkin viime vuosina on huomattu, että meille tulee tänne paljon vierailijoita vielä elokuussa, Savonlinnan seudun matkailun toimitusjohtaja Kiti Häkkinen sanoo.

Turisteja houkutellaan lisää elokuulle tapahtumien avulla. Matkailupalvelut ovat tehneet töitä sen eteen, että tapahtumatarjontaa ja etenkin kansainvälisesti kiinnostavaa tarjontaa on vielä heinäkuun jälkeenkin.

- Toki Oopperajuhlien jälkeen kaupunki hiljenee, mutta meillä on useita tapahtumia vielä niiden jälkeenkin, jotka kiinnostavat eurooppalaisia ja venäläisiä vierailijoita. Kaikenlaiset hullunkurisetkin tapahtumat, kuten kännykänheittokisat ovat herättäneet mukavasti huomiota kansainvälisissäkin medioissa, Häkkinen kertoo.

Kulttuuriakin enemmän turistit kaipaavat kuitenkin aktiviteetteja.

- Kuitenkin luonto, ympäristö ja meidän kulttuuri ovat ne vetovoimatekijät keskieurooppalaisille vieraille, joten kaikki mikä liittyy veteen, metsään, luontoon, vaeltamiseen ja rauhassa olemiseen kiinnostaa. Eli esimerkiksi melonnat ja risteilyt ovat erittäin suosittuja, Häkkinen sanoo.