Kansainvälisten matkailijoiden määrä kasvaa tänä vuonna 3-4 prosenttia viime vuodesta, arvioi YK:n alainen maailman matkailujärjestö UNWTO. Järjestön pääsihteeri sanoo, että matkailu pitää pintansa talouskriisin keskelläkin. Vakavin turismia uhkaava tekijä on erilaisten verojen nousu.
- Turismi - vastoin kaikkia odotuksia - on onnistunut sopeutumaan kriisiin. Turismi on hyvin joustava ala, sanoo matkailujärjestön pääsihteeri Taleb Rifai uutistoimisto AFP:n haastattelussa.
Rifai toteaa, että tällä hetkellä ainoat hyvät talousuutiset kantautuvat turismista. Erilaiset matkailuverot haittaavat kuitenkin alaa.
- Olemme huolissamme lentoteollisuudesta, koska suurin osa turismiin liittyvistä veroista tulee nykyään liikenteestä - ja etenkin lentoliikenteestä.
Vuonna 2008 kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvu hidastui 2,1 prosenttiin finanssikriisin takia. Seuraavana vuonna meno oli vielä synkempää: kansainvälisten matkailjoiden määrä putosi 3,8 prosenttia, mikä merkitsi matkailulle huonointa vuotta vuosikymmeniin.
Vuosina 2010-2011 matkailu kuitenkin toipui nopeasti ja matkailijoiden määrä kasvoi 5-6 prosenttia.
Rifain mukaan alkuvuoden aikana eniten on kasvanut Aasian ja Tyynenmeren alueelta tulevien matkailijoiden määrä.
Turismi työllistää maailmanlaajuisesti noin 235 miljoonaa ihmistä. YK:n matkailujärjestön mukaan turismin osuus maailman bruttokansantuotteesta on viitisen prosenttia.