Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Teboilin monttu kasvaa Kokkolassa

Huoltoasema on saastuttanut maata odotettua laajemmalta alueelta. Autoilijat joutuvat kiertämään Kokkolassa Ristirannankadun vielä ainakin kaksi viikkoa.

Kaivuri kaivaa katualueella maata suuressa kuopassa.
Kuva: Ari Vihanta / Yle
  • Ari Vihanta

Teboilin huoltoaseman aiheuttama maaperän saastuminen Kokkolan ydinkeskustassa on paljastunut jälleen arvioitua laajemmaksi. Viimeisin arvio oli, että Ristirannankatu olisi voitu avata liikenteelle näinä päivinä, työt jatkuvat kuitenkin vielä vähintään kaksi viikkoa.

- Kun saimme itse huoltoasematontin puhdistettua siitä missä säiliöt ja jakelumittarit olivat, niin jouduimme jälleen kerran laajentamaan aluetta Ristirannankadun suuntaan, kertoo töitä johtava ympäristökonsultti Tommy Nordström.

Maanantaina tehdyissä kaivauksissa havaittiin, että saastunut maa-aines ei ollut levinnyt Pitkänsillankadun puolelle. Tiistain tutkitaan, ovatko saasteet levinneet niin sanotut KOP:n talon suuntaan.

- Teoriassa olisi mahdollista, että maa-aines olisi saastunut myös kerrostalojen alta, mutta en usko siihen. Pitoisuudet ovat laskeneet kokoa ajan mitä kauemmaksi huoltoaseman tontista mennään. Uskon saasteiden jääneen katualueen alle.

Maaperän kunnostus alkoi jo elokuussa kun bensiinin maku tarttui viereisen kerrostalon vesijohtoveteen. Alueella on vaihdettu jo tuhansia kuutioita pilaantunutta maata, kustannukset nousevat satoihin tuhansiin euroihin.