Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Ahtisaari MTV3:lle: Äänestystulos suuri pettymys

Presidentti Martti Ahtisaari sanoi ensimmäisen reaktionsa olleen, että kyseessä oli sympatiaäänestys Luxemburgin puolesta.

  • Anne Orjala

Presidentti Martti Ahtisaari arvioi MTV3:n Kymmenen uutisissa torstaina, että Suomen jääminen turvaneuvoston ulkopuolelle on suuri pettymys.

- Minulle ainakin se oli suuri pettymys, koska olen seurannut asiaa ja ollut mukana auttamassa. Tietysti se harmitti. Olen kuitenkin samaa mieltä presidentti Sauli Niinistön kanssa, ettei tämä mikään maailmanloppu ole.

Ahtisaari kertoi ensimmäisen reaktionsa olleen, että kyseessä oli sympatiaäänestys Luxemburgin puolesta, koska maa ei ole ennen ollut turvallisuusneuvoston jäsenenä. Suomi on ollut turvallisuusneuvoston jäsen vuosina 1969-1970 ja 1989-1990.

Ahtisaaren arvion mukaan merkitystä oli myös sillä, että Luxemburg on ollut kauemmin EU:ssa ja sillä on ollut unionissa pitkään keskeinen rooli.

Ahtisaari katsoo, ettei kampanjointi kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä kyseessä oli oivallinen mahdollisuus tehdä Suomea tunnetuksi.

Länsimaiden ryhmästä turvallisuusneuvostoon vuosille 2013 - 2014 valittiin Australia ja Luxemburg. Muut turvallisuusneuvoston vaihtuviksi jäsenmaiksi valitut ovat Argentiina, Etelä-Korea ja Ruanda.