Kartoituksen piiriin kuuluu viisi kotimaista koirarotua: Suomenpystykorva,Lapinkoira, Karjalankarhukoira, Suomenajokoira ja Lapinporokoira.
- Jos koirat ovat liian läheistä sukua toisilleen, altistuvat ne esimerkiksi autoimmuunisairauksille. Mutta näistä perinnöllisistä sairauksista voidaan päästää eroon geeniperimää laajentamalla. Totuus kun on, että koirat perivät vanhemmiltaan paitsi hyviä, niin myös huonoja ominaisuuksia, toteaa Suomen Kennelliiton hallituksen jäsen kajaanilainen Pertti Korhonen.
Rotujen välillä on eroja
Geeniperimän osalta kotimaisten koirarotujen vällillä on eroja. Rodun kannalta tilanteen tekee hyväksi se, jos rotuun on paljon ns. rotuunottoja.
- Paras tilanne on ns. lappalaiskoirien kohdalla, eli lapinkoiralla ja lapinporokoiralla. Se johtuu varmaan pitkälti siitä, että niiden kohdalla rotukirjat ovat olleet kaikkein pisimpään auki. Sen ansioista ns. rotuunottoja on tapahtunut varsin myöhään, ja sitä kautta rotujen monimuotoisuus on säilynyt. Ne eivät ole samalla tavoin suljettuja populaatioita kuin esimerkiksi karjalankarhukoiralla ja suomenpystykorvalla, kertoo pitkään suomenpystykorvia kasvattanut Pertti Korhonen.
Koirarotujen puhtaana pitäminen haasteellista
Eri koirien kohdalla rotumääritykset paaluttavat sen, millaisena mikäkin koirarotu halutaan pitää. Toki saman rodun sisällä eri yksilöiden kohdalla eroja löytyy, mutta ne täytyy pysyä annettujen normien sisällä. Rotupuhtauden hallinnointi vaatii kovia ponnisteluja.
- Hallinnointi on erittäin vaikeaa. Koirarotujen jalostaminen ja niiden sairauksista puhtaana pitäminen on kaikkein haasteellisinta. Ulkomaisten ns. kulkukoirien tuontia pitäisi varoa, koska niistä ei useinkaan tiedetä, millaisia sairauksia niiden mukana tulee. Sen vuoksi ne saattavat saastuttaa lähiympäristöä huomattavassa määrin, Pertti Korhonen muistuttaa.
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan
Koirarotujen muuttumisen aikojen saatossa havaitsee valokuvista. Rotu, joka näinä päivinä on totuttu näkemään tietynlaisena , on esimerkiksi 60-vuotta sitten saattanut olla hyvinkin eri näköinen. Koko on saattanut muuttua joko suuremmaksi tai pienemmäksi, värityksessä on saattanut tapahtua pientä muutosta ja myös mittasuhteet ovat kenties muuttuneet.
Eri rotujen harrastajat tietävät ja havaitsevat omaa sydäntä lähellä olevan rodun muutokset hyvinkin tarkkaan.
Luonnollisesti myös pieniä painotus- ja makuerojakin löytyy. Millaiseksi jalostus tulevaisuudessa mitäkin rotua muuttaa, jää nähtäväksi. Pitkään Suomenpystykorvia kasvattanut kajaanilainen Pertti Korhonen toivoisi pikinokan näyttävän tutulta vielä 50 vuodenkin kuluttua.
- Toivoisin, että ne olisivat tulevaisuudessakin nykyisen kaltaisia. Sopivan kevytrakenteisia ja hyvin metsässä liikkuvia, sillä sellaiseksi ne on kehitetty. Toivoisin, että 50 vuoden kuluttua tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus samoilla metsissä ja kuunnella suomenpystykorvan haukkua.