Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Sisäilmaongelmia aletaan tutkia liian myöhään

Jos kunnat toteuttaisivat terveydensuojelulain henkeä ja selvittäisivät kiinteistöjensä mahdolliset sisäilmaongelmat jo ennen kuin kukaan sairastuu, säästettäisiin mm. terveydenhoitokuluissa pitkä penni.

Koulun tavarat puhdistetaan ennen muuttolaatikoihin pakkaamista.
Koulun tavarat puhdistetaan ennen muuttolaatikoihin pakkaamista. Kuva: YLE Etelä-Karjala
  • Ani Malmi

Rakennusten sisäilmaongelmia lähdetään tutkimaan liian myöhään. Yleensä sisäilmatutkimuksia tehdään vasta, kun useat rakennusta käyttävät ovat ilmoittaneet oireilusta.

Terveydensuojelulain mukaan terveyshaittoja tulisi kuitenkin tutkia jo ennenkuin yksikään käyttäjä oireilee. Pelkkä mahdollisuus altistumiselle on lain mukaan riittävä peruste tutkia.

Lappeenrannan kaupungin terveystarkastaja Tarja Lopperin mukaan rahapulan vuoksi kunnissa ehditään tekemään tätä ennaltaehkäisevää työtä aivan liian vähän.