Korppoon Norrskatan lautoille sekä Iniön Skagenin maantielautalle on määrätty painorajoituksia vedenpinnan mataluuden vuoksi. Tämä rajoittaa kerrallaan ylikuljetettavien autojen määrää melkoisesti ja ruuhkauttaa liikennettä ajoittain.
Suomen Lauttaliikenteen liikennepäällikkö Timo Mäkelä neuvookin varautumaan normaalia pidempään matka-aikaan.
- Meillä on nyt kahdessa paikassa voimassa painorajoitus. Toinen on Norrskatan lauttarantaan liikennöivällä lautalla eli Merguksella. Toiinen rajoitus koskee Iniön saaren sisäliikenteessä olevaa Skagenin lossia. Norrskatan liikenteessä on kymmenen tonnin painorajoitus, joka tarkoittaa, ettei sen raskaampia lasteja tai ajoneuvoja voi nyt toistaiseksi ottaa kyytiin. Skagenin lossin liikenne puolestaan on rajoitettu kahdeksaan tonniin, kertoo Mäkelä.
- Kyytiin mahtuvien henkilöautojen määrä on nyt melko rajoitettua. Kun laskee yhden auton kyyditettävineen painavan noin kaksi tonnia, niin huomaa, ettei kerralla mukaan mahdu kovinkaan monta autoa. Jos lautalle vielä on tulossa suurempia ajoneuvoja, niin kerralla ylikuljetettavien määrä vielä pienenee, laskee Mäkelä.
Hän pahoittelee, että pääsiäisen vilkastuvassa liikenteessä tulee viivästyksiä.
- Onhan se kurjaa, että ajoittain muodostuu ruuhkia, mutta asialle ei nyt mahda mitään. Toisaalta on kuitenkin tärkeintä päästä turvallisesti lautalla ja lossilla yli, vaikka sitten vähän hitaamminkin, arvioi Mäkelä.
Suositulla mökkireitillä Paraisten ja Nauvon välillä meriveden korkeus kuitenkin riittää, väliä liikennöivällä kahdella lautalla ei ole rajoituksia. Sen sijaan Utön reitillä liikennöivä yhteysalus Eivor ei tällä hetkellä voi ottaa ollenkaan autoja kyytiin vedenpinnan mataluuden vuoksi.
Myös useilla saariston yhteysalusreiteillä liikenne hoidetaan tällä hetkellä ilmatyynyaluksella.