Nokian kaupunginpuutarhurin Jyrki Lehtimäen puhelin soi keväällä kymmeniä kertoja päivässä, kun pihankunnostuspuuhiin heränneet kaupunkilaiset pyytävät lupia puiden kaatamiseen tonteiltaan.
Kaupungin kantaa pitää kysyä, sillä pihapuidensa luvaton parturoija saattaa muuten syyllistyä maankäyttö- ja rakennuslain rikkomiseen.
- Puiden kaatamiseen tarvitaan aina lupa asemakaava-alueella. Joskus yleiskaava-alueellakin saattaa olla maininta asiasta, jos alueella on asemakaavan laatimiseksi voimassa rakennuskielto, Jyrki Lehtimäki selittää.
Tontinomistajasta ajatus erillisen luvan hakemisesta oman pihan puutöihin saattaa tuntua kummalliselta.
- Tällä menettelyllä halutaan vain varmistaa, ettei asemakaava-alueiden maisema muutu hallitsemattomasti. Pahin skenaario olisi se, että kaikki kuntalaiset alkaisivat yhtäkkiä kaataa puita tonteiltaan.
Vain arvopuu jää pystyyn
Nokialla, kuten monessa muussakin kaupungissa, puunkaatoa valvoo kaupunginpuutarhuri. Joissakin kunnissa kaatolupia antaa rakennusvalvonta tai joku muu viranomainen.
Jyrki Lehtimäen mukaan Nokialla puuasioissa vedetään joviaalia linjaa.
- Kun kuntalainen soittaa ja pyytää kaatolupaa, ymmärrämme tarpeen. Pääsääntöisesti lupa myönnetään, ellei kyseessä ole erityisen arvokas, maisemassa merkittävä puu tai harvinainen puulaji.
Lupa myönnetään, ellei kyseessä ole erityisen arvokas, maisemassa merkittävä puu tai harvinainen puulaji.
Jyrki Lehtimäki
Tontin omistajaa pyydetään merkitsemään kaadettaviksi aiotut puut nauhoilla. Lehtimäki käy aina itse paikan päällä tarkistamassa tilanteen ja kuittaa kaatoluvan saaneet puut spraymaalilla.
- Joskus asia selviää jo puhelimessa, jos kaatotarve on erityisen ilmeinen tai tiedän kaadettavaksi aiotun puun entuudestaan.
Omenapuu ei ole maisemapuu
Ihan aina sahan käyttämiseen ei tarvita lupaa. Jos vanhaa omenapuurivistöään haluaa harventaa, saa sen Lehtimäen mukaan tehdä soittamatta kaupungille ensin.
- Kun puhutaan maisematyölupahakemuksesta, olen vetänyt rajan siihen, että omenapuu ei ole maisemapuu. Hedelmäpuut, katajat ja pikkupensaat saa kaataa ilman lupaa. Tarkoitus ei ole tehdä kiusaa kaupunkilaisille.
Nokialla, kuten muillakin asemakaava-alueilla, lähdetään siitä, että jokaisella tontilla pitää olla puita. Määrä riippuu tontin koosta.
- Joskus puut pitää kaataa siksi, että ne ovat tontin rakenteille hankalia. Silloin neuvotellaan korvaavista puista, joita tontin omistaja istuttaa kaadettujen tilalle.
Rajapuut koettelevat naapurisopua
Moni omakotiasuja ja mökkiläinen tietää kokemuksesta, että puiden kaatamisesta voi saada aikaan mojovan perheriidan. Myös naapuririidat tonttien rajoilla sijaitsevista puista saattavat olla ankaria.
Jyrki Lehtimäki törmää hankaliin puunkaatolupahakemuksiin aina silloin tällöin.
Tiettävästi pihapuun luvattomasta kaadosta ei vielä koskaan ole menty oikeuteen asti.
Jyrki Lehtimäki
- Joskus minua odottaa tarkastuskäynnilläni piha, josta jokainen puu on merkitty kaadettavaksi. Silloin lähtökohta on aika huono. On jokaisen tontinomistajan velvollisuus pitää huoli siitä, että maisema pysyy riittävän puustoisena.
Puuasioista saattaa seurata lujaakin vääntöä, mutta isoilta riidoilta tai sanktioilta on Lehtimäen mukaan toistaiseksi vältytty.
- Tiettävästi pihapuun luvattomasta kaadosta ei vielä koskaan ole menty oikeuteen asti. Yleensä lupa-asioissa päästään aina sopuun. Monesti ihmiset huomaavat pihapuunsa arvon vasta, kun sen osoittaa heille.