Eija-Liisa Ahtilan ura on vaikuttava. Vuoden 1990 nuoren taiteilijan ura lähti kansainväliseen nousuun 90-luvun puolivälissä. Nyt näyttelyjä on ollut New Yorkin modernin taiteen museosta MoMAsta Lontoon Tate Moderniin. Taiteen Akateemikon arvonimen saaneen taiteilijan nimi onkin tunnettu enemmän ulkomailla kuin Suomessa.
Kansainvälistä uraa ei kuitenkaan ole rakennettu suunnitelmallisesti, sanoo Ahtila keskellä uuden näyttelynsä pystytystä.
- Ei semmoista voi rakentaa, ei taiteessa voi rakentaa uraa. Teen teoksia ja niitä esitetään siellä, missä ne halutaan nähdä. Niin se menee.
Kansainvälisten näyttelyiden jälkeen Ahtilan töitä nähdään nyt pitkästä aikaa suurena kokonaisuutena Suomessa, yhdessä Tukholman Moderna Museetin kanssa tuotetussa näyttelyssä. Videoinstallaatiot, veistokset ja piirrokset täyttävät koko Kiasman kolmannen kerroksen.
Mukana on myös teoksia, joita ei ole aiemmin nähty Suomessa, kuten suurta kuusta esittävä _Vaakasuora _(2011) sekä kahden pojan ystävyyttä kuvaava Kaverukset (2011).
Tarinat kerrotaan toisella tavalla
Installaatioissa projisoidaan kuvaa useille seinille ja katsoja asetetaan usein keskelle teosta.
- Olen kiinnostunut siitä, miten asioita voidaan kertoa toisin. Miten pitkälle voi venyttää sitä, miten me ymmärrämme asiat?
Ahtilan taide on tutkivaa ja tarkkailevaa. Se kysyy jatkuvasti, miten näemme eri asioita, mitä katsoja havannoi. Koska installaatioissa tapahtuu yhtä aikaa monella valkokankaalla, katsojalta viedään valta nähdä koko teos tarkkaan. Samalla hänelle kuitenkin annetaan valta keksiä teokselle omat merkityksensä.
- No minua kiinnosti, millaisen kolauksen katsojan kaikkivoipaisuuden tunne saa, jos sijoitan katsojan keskelle niin, ettei hän voi nähdä kaikkea kerralla.
Teokset hämäävät, mutta taiteilijan mukaan ne kertovat kuitenkin tarinoita.
- Ihmisillä on taipumus laittaa asioita yhteen, liimata niitä merkityksiksi, vaikka tieto olisi toisistaan irrallista. Liikkuvassa kuvassa jokainen näkee omia tarinoitaan.
Kiasman hankkima teos herätti kohun Ranskassa
Näyttelyssä on mukana on myös Kiasman omiin kokoelmiin hankittu teos Missä on missä? (2008), joka esitetään Kiasmassa nyt ensimmäistä kertaa. Teos lähti tositarinasta, jossa kaksi algerialaista pikkupoikaa surmaa ranskalaisen ystävänsä Algerian sodan aikana.
Teoksen vastaanotto Ranskassa oli myrskyisä. Kritiikin mukaan Ahtila ei ulkopuolisena olisi saanut kommentoida Ranskan ja Algerian historiaa.
- Ehkä se mittakaava, jolla työhön reagoitiin oli yllättävä. Enkä osannut odottaa, kuinka tiukasti ihmiset halusivat olla puhumatta näistä asioista. Nyt jälkikäteen ymmärrän sen, onhan meilläkin oma vuoden 1918 sisällissotamme, josta on vaikea puhua. Vaikeita aiheita on, mutta se ei tarkota sitä, ettei niitä voisi käsitellä.
"Katsokaa edes yksi kokonaan"
Ahtilan työt hämmentävät katsojaa tarkoituksella. Kahden huoneen halkoo Vaakataso-teoksen kuusi, joka ei mahdu ihmisen maailmaan. Marian ilmestys -teos puolestaan alkaa kuin rauhallinen luontodokumentti, mutta muuttuukin tutkielmaksi siitä, miltä ihme nykypäivänä näyttäisi.
Teokset vaativat aikaa: jos jokaisen teoksen useiden valkokankaiden videot laskettaisiin yhteen, näyttelyn katsomiseen kuluisi päivä.
- Minun toiveeni on, että katsojat valitsisivat vaikka yhden teoksen ja katsoisivat sen kokonaan. Mitä enemmän ihmiset näkevät tällaisia teoksia niin sitä enemmän ne ymmärtävät kestoa. Sitä paitsi, miksi se olisi yhtään erilaista kuin katsoa tanssiesitys tai istahtaa television ääreen?
Perjantaina avautuva Ahtilan näyttely on esillä Kiasmassa kesän loppuun asti.