Treenit 6.5.2013
Tällä kertaa saimme salille vieraan, kun Sari Ursin Yleltä tuli tekemään meistä radiojuttua. Aloitimme treenit hipalla. Selja päätti, että lämmittelemme ihan normaalilla hipalla. Loppujen lopuksi normaali hippa muuttui ketjuhipaksi Assin ja Taikan esimerkin mukaan.
Sitten teimme kuntopiiriä, johon kaikki vanhemmat osallistuivat. Paitsi Vesa, joka oli juuri syönyt lihakeittoa. Kuntopiiristä siirryimme voimisteluun. Kärrynpyörä, yhden käden kärrynpyörä ja lehmänkäännös olivat ohjelmassa. Kokeilimme myös päälläseisontaa ja käsilläseisontaa. Selja osaa seisoa käsillään jo ilman apua.
Puolustusharjoituksessa heittäydyimme patjalle ja otimme palloja kiinni. Ellakin puolusti hienosti pienen motivoinnin jälkeen. Sitten Ossi muistutti valmentajan mokasta. Olin luvannut kaikille niille tikkarin, jotka saavat takapassin seinään ja siitä pompusta onnistuneen sormilyönnin eteenpäin. Tikkareita ei ollut ja olin unohtanut koko jutun. Yritimme temppua uudestaan ja ensi treeneihin tikkareita pitää varata säkillinen.
Viime kerralla olimme jo treenanneet vähän iskulyöntiä ja jatkoimme taas samaa harjoitusta. Palloa lyötiin parkettiin niin, että osasta superlonpalloista irtosi palasia ja ainakin osasta lähti ilmat pihalle. Sitten lyötiin takarajalta iskulyöntiä verkon yli. Juho yritti jo hyppysyöttöä. Iskulyönnin jälkeen kertasimme syöttämistä ala- ja yläkautta. Nea esitti kovimmat syötöt.
Lopuksi teimme tiikeri-rambo -radan, jonka sai suorittaa enintään kolme kertaa. Rata oli sen verran rankka, että suorituksen jälkeen osa jäi makaamaan maahan....sekunniksi ja ryntäsi puolapuille kiipeilemään. Radiohaastatteluun jäi osa pelaajista kertaamaan päivän treeniä.
PowerCup -turnaukseen osallistuu 829 joukkuetta eli kaksi joukkuetta enemmän kuin edellisessä Turun Powerissa. Kun meiltä osallistuu kolme uutta joukkuetta, voidaan sanoa että Mikkelin F-junioreiden ansiosta joukkuemäärä kasvaa. Hienoa!