Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Selkäviikolla hartiat pyörimään ja kaupungille lounastamaan

Suomen Selkäliitto on haastanut tämänviikkoisen selkäviikon kunniaksi työpaikat taukojumppaamaan. Työssä tulee istua ryhdikkäästi ja pieni verryttely muutaman kerran päivässä saa veren liikkeelle.

Anu Kaksonen ja jumppakuminauha
Kuva: Meeri Niinistö / Yle
  • Meeri Niinistö

Fysioterapian lehtori Anu Kaksonen Lahden Ammattikorkeakoulusta kertoo, että erityisen tärkeää päätetyön tekijälle on istua oikein. Niska ei saa taipua liikaa eteen eikä liikaa taakse.

- Jos työskentelee pitkään väärässä asennossa, niin vähitellen kehittyy kulumia ja niskan rakenteet muotoutuvat siihen väärään asentoon, Kaksonen huomauttaa.

Työpäivän aikana ei tarvitse urheilemaan lähteä, vaan kyse on pienistä asioista keskellä arkea. Jotkin yritykset ovat kouluttaneet omista työntekijöistään taukojumppaohjaajia. Työntekijöiltä on tullut hyvää palautetta, mutta myös työtehokkuus on noussut.

- Olisi tärkeää, että joka tunti tekisi jonkun pienen taukojumpan tai lähtisi kävelemään työpaikalla. Varsinkin, jos joutuu koneella työskentelemään.

Muutamilla nikseillä pärjää pitkälle

Kaksosen ohjeet ovat helpot. Yksi tärkeä asia on ryhti. Kaularankaa tulisi pidentäää, jotta ryhti ei painaudu kasaan.

Veri pitäisi myös työpäivän aikana saada kiertämään. Tässä toimii esimerkiksi hartioiden kohottaminen tai pyörittäminen eri suuntiin.

- Tärkeää olisi, että olkapäihinkin tulee liikettä. Tässä tulee todella montaa lihasryhmää käytettyä.

Jos työskentelee pitkään väärässä asennossa, niin vähitellen kehittyy kulumia ja niskan rakenteet muotoutuvat siihen väärään asentoon.

Anu Kaksonen

Lounastauolla Kaksonen suosittelee lähtemään oman työpaikan taukotilaa kauemmaksi, jotta kroppa saa happea.

- Meidän lihakset vaativat sen tunnin tai kaksi fyysistä työtä päivittäin. Monessakaan työssä sitä kahta tuntia ei todellakaan tule. Pitää miettiä, tekeekö sen sitten puutarhatöinä vai lähteekö lenkille, Kaksonen ohjeistaa.