Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Olavinlinnassa oopperatähdetkään eivät diivaile

Savonlinnan oopperajuhlilla backstagella varotaan lyömästä päätä matalaan kivikattoon, pukeudutaan pikkuruisessa kopperossa ja virvokkeeksi nautitaan vettä. Olavinlinnan olosuhteet pakottavat hienoimmankin oopperadiivan nöyrtymään.

Maskeeraushuone valmistui vuonna 2009.
Kuva: YLE Etelä-Savo
  • Riina Kasurinen

Oopperajuhlien tuotantopäällikkö Jukka Pohjolainen saapuu suoraan radiohaastatteluun vain paria minuuttia ennen lähetyksen alkua. Miehellä on aurinkolasit silmillä ja ääni vielä unesta - tai pikemminkin unen puutteesta käheä. Ympäri pyöreän työpäivän jälkeen Pohjolainen on saanut viisi tuntia unta ennen seuraavan päivän rupeamaa.  Tuotantopäällikön hommana on yhdistää oopperajuhlien kuoro, orkesteri, solistit ja tekniikka toisiinsa, eikä koneisto pyöri, jos joku ei vedä sitä.

- Hommassa on miljoona erilaista tekijää. Mutta kun kaikkien pitää olla tasavertaisia tuolla, niin huippusolistin kuin siivoojankin tai avustajan ja suuren kuningasbasso Matti Salmisen, muuten hommasta ei tule mitään, niin on siinä monta palaa mietittävänä. Jonkun on katsottava kokonaisuutta, Pohjolainen sanoo.

Siis aivan todellako ei ole oopperan diivoja olemassakaan?

- Ei se tietenkään oikeasti niin ole, Pohjolainen nauraa, mutta jatkaa:

- Savonlinna on sellainen paikka, että  hieman sen suurimmankin diivan kärki tylsistyy. Niin käy sekä meidän ansiosta että tähden itsensä ansiosta, kun hän huomaa, että olosuhteet on kuitenkin vanha linna ja karua meininkiä, että täällä ei pysty millään semmosia olosuhteita laatimaan kuin vaikka Metropolitanissa tai Covent Gardenissa tai Helsingissä kansallisoopperassa.

Alussa tähdet ovat kauhuissaan

Linnan backstage on karu paikka kenelle tahansa. Kiviseinien sisällä ollaan paikoin vailla kattoa, kuljetaan jyrkkiä ja kapeita portaita korkeuksiin ja toisaalta ahtaudutaan kapeista onkaloista ja joudutaan varomaan, ettei lyö päätään kivimuuriin. Pukuhuoneet ovat noin kolmen neliön kopperoita hankalien kulkuyhteyksien päässä lavalta.

- Alussa tähdet ovat kauhuissaan ja lopussa se on ihan kuin arkipäivää. Ihminenhän on hyvin sopeutuvainen. Linnan olosuhteet on linnan olosuhteet. Minulta monesti kysytään, kun siellä on semmoisia reittejä ja paikkoja missä ollaan taivasalla, että mitäs sitten jos sataa vettä, niin vastaan, että no sitten sataa vettä. Ei tässä mitään jumalia sentään olla, Pohjolainen sanoo.

Kaikkien pitää olla tasavertaisia tuolla, niin avustajan kuin suuren kuningasbasso Matti Salmisenkin.

Tuotantopäällikkö Jukka Pohjolainen

Rocktähtien yhteydessä puhutaan raidereista, vaatimuslistoista mitä kaikkea takahuoneesta pitäisi löytyä. Pohjolaisen mukaan Olavinlinnassa ei raidereita tunneta.

- Meillä on yksi raideri kaikille ja se pitää sisällään vettä ja kahvia ja teetä. Ei sen kummempaa, mutta tottakai ihmisillä on erilaisia toiveita ja varsinkin niille ihmisille, jotka menee näyttämölle niin olosuhteitten pitää olla mahdollisimman hyvät. Ja kyllä me siihen pystytään, että ei ne mitään katastrofaalisia ole. Mutta ei tähdillä ole mitään suuria vaatimuksia. Se on niin nopea juna, että jos jää makoilemaan jonkun pikkuasian takia, niin sitten jää asemalle seisomaan.