Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Olavi loistaa "Pikku-Pete" Franzenina

Harvoin elokuvan pääosan näyttelijä joutuu odottamaan vuosia ennen kuin pääsee näkemään suorituksensa elokuvateatterissa. 9-vuotias Olavi Angervo joutuu odottamaan reilut pari vuotta, sillä Peter Franzenin esikoiselokuva "Tumman veden päällä" on kielletty alle 12-vuotiailta.

Olavi Angervo on pikku-Peter Franzen
Kuva: Jari Vesa / Yle
  • Jari Vesa

Peter Franzenin omaan elämään Keminmaalla perustuva Tumman veden päällä - elokuva on rankka ja ahdistava, mutta samalla toivoa antava kertomus alkoholismista ja perheväkivallasta. Moni 70-luvun lapsi pääsee myös nostalgiamatkalle, sillä lavastus ja ulkoiset puitteet kuljettavat lakkanailontakkien, taunusten ja pulisonkien maailmaan.

Peter Franzen ja Olavi Angervo valkokankaalla
Isä ja poika. Peter Franzen onnistui täydellisesti etsiessään itsensä näyttelijää. Kuva: Jari Vesa / Yle

Elokuvaa tähdittävät Suomen ykkösketjun näyttelijät; Samuli Edelman, Matleena Kuusniemi, Ismo Kallio ja Marja Packalén. Hurjimman näyttelijäsuorituksen tekee kuitenkin rovaniemeläinen 9-vuotias Olavi Angervo. Hänen esittämä herkkä Pikku-Pete on ahdistunut 7-vuotias, jonka pelastuksena ovat mummo, pappa ja mielikuvituskaveri. Sekä tietysti huolehtivainen äiti.

Näytteleminen on Olavin juttu

- Oon mie ollu parissa näytelmässä Rovaniemen teatterissa. Nyt ei oo tiedossa mitään uusia rooleja, toteaa ujonoloinen Olavi.

Kun nyt nelosluokkaa käyvä Olavi valittiin esittämään nuorta Peteä, kotona luettiin elokuvan käsikirjoitusta yhdessä, tarkasti ja rauhassa .

- Kävimme läpi rankkoja kohtauksia ja kerroimme Olaville, mistä on kyse. Uskon, että hän ymmärsi, että alkoholismi on sairaus ja aiheuttaa tässä tapauksessa myös väkivaltaa. Ja kyllä me luotettiin, että hän on osaavissa käsissä Peterin ohjauksessa. Onhan se mahtava kun oma lapsi pääsee tekemään jotain näin suurta huippuammattilaisten kanssa, kertoo Olavin Anna-äiti.

Kaikki auttoivat

- Elokuvanteossa on aina riskinsä jos mukana on lapsia, eläimiä tai junia, mutta nyt ei ollut mitään ongelmia. Olavi on uskomaton lahjakkuus ja on mun ihan lempparinäyttelijä, TOP kympissä heti Ritva Valkaman jälkeen, naurahtaa äitiä näyttelevä Matleena Kuusniemi.

Matleena Kuusniemi, Samuli Edelman ja Olavi Angervo
Kuva: Jari Vesa / Yle

- Peter osoitti valtavaa rohkeutta avatessaan omaa, kipeää  lapsuttaan. Ja imiömäistä lahjakkuutta ohjaajana, sillä hän teki kaiken suurella sydämellä ja se myös näkyy lopputuloksessa, kehuu isäpuolta näyttelevä Samuli Edelman

Myös Olavi kehuu Peter Franzenia.

- Peter kertoi aina ennen hankalia tai rajuja kohtauksia, mitä siinä tapahtuu ja miksi. Muutkin aikuiset näyttelijät auttoivat ja kertoivat miten mennään.

- Meistä tuli kaverit puolessa päivässä ja silloin lopetin jännittämästä Samulia ja Matleenaa, Olavi sanoo. Ja Samuli nyökkää.

Ensi-illassa rävähtää

Ennen lauantaina 31.8. Keminmaalla järjestettävää maailmanensi-iltaa Olavi aikoo treenata vielä yhtä asiaa.

- Nyt ei oo tarvinnu antaa kuin viisi nimmaria. Ja kaikki toimittajille. Nyt kirjoitan liian selvästi minun nimen. Täytyy opetella kirjottamaan se suttusemmin ennen lauantaita, Olavi nauraa ja hyppää Samuli Edelmanin harteille kuvattavaksi.