Vanha mies kuristaa toista metallilangalla sanomalehtitalon aurinkoisella katolla. Kumpikin hymyilee.
- Näin tämä pitää tehdä, että verta tulisi mahdollisimman vähän, Anwar Congo sanoo ja päästää ystävänsä kuristusotteesta.
Sitten hän tanssii elokuvakameralle.
Vapaat miehet tappotöissä
72-vuotias Anwar Congo kutsuu itseään gangsteriksi. Sana gangsteri on indonesiaksi "preman", joka tulee englanin kielen sanoista "free man", vapaa mies, mistä haastateltavat jaksavat muistuttaa yhä uudestaan.
Noin puoli vuosisataa sitten Congo tappoi samalla katolla omien sanojensa mukaan satoja ihmisiä. Vuosien 1965 ja 1966 kommunistivainoissa Indonesiassa tapettiin arviolta ainakin 500 000 ihmistä. Dokumentissa osalliset kertovat, että teloituksen syitä keksittiin myös mielivaltaisesti.
Joukkomurhaan syyllistyneitä ei ole koskaan tuomittu. Päinvastoin. Heitä juhlitaan Indonesiassa kansallissankareina.
He halusivat ottaa ystävänsä mukaan voidakseen näyttää, miten he tappoivat.
- _The Act of Killing _on elokuva ihmisistä, jotka valehtelevat itselleen ja yhteiskunnasta, jonka johtajat pakottavat juhlimaan näitä tekoja sankarillisina, ohjaaja Joshua Oppenheimer sanoo.
Tappajat itse eivät ole sen vaatimattomampia. He kerskuvat ja ylpeilevät teoistaan kameralle niin kuin ne olisivat kalajuttuja.
- He kertoivat näitä tarinoita lastensa, lastenlastensa ja vaimojensa edessä. He halusivat ottaa ystävänsä mukaan voidakseen näyttää, miten he tappoivat. Sitten he valittivat, etteivät olleet tajunneet ottaa viidakkoveistä mukaan kuvauksiin.
Indonesian cowboyt ja drag queenit
Pelkät teloittajien kertomukset eivät riittäneet Oppenheimerille. Hän halusi ymmärtää, miksi tappajat ylpeilivät teoillaan.
Oppenheimer pyysi Anwaria ja tämän ystäviä suunnittelemaan tapahtuneesta elokuvakohtauksia. Tuloksena syntyi lännenelokuvaa, film noiria ja jopa värikäs drag show -musikaali.
- Se, että joku voi tehdä lännenelokuvan kohtauksen osuudestaan joukkomurhassa on todiste siitä, mitä tällaisesta koskemattomuudesta seuraa, Oppenheimer sanoo.
Murhaajien kuvaamat elokuvakohtaukset olisivat kieli poskessa tehtyä camp-huumoria, elleivät ne kertoisi oikeasti tapahtuneesta väkivallasta. Juuri se paljastaa Oppenheimerin mukaan, miten vääristynyt suhde indonesialaisilla on historiaansa.
Dokumenttielokuvan Rikos ja rangaistus
Tappajan pään sisään kurkistamisessa ei sinänsä ole mitään uutta. Murhaajien psykologisoinnista ja murhien selittelystä on Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen jälkeisen puolentoista vuosisadan aikana tullut yksi kirjailijoiden ja myöhemmin varsinkin elokuvantekijöiden pakkomielteistä.
- Minulta kysytään, miksi esitän murhaajat ihmisinä. Vastaus on aivan yksinkertainen: he ovat ihmisiä. Kaikki maailman pahat teot ovat ihmisten tekemiä. Hyvin harva elokuva yrittää ymmärtää sitä, ohjaaja lataa.
Murhaajiin tutustuminen oli kuitenkin kova koettelemus. Elokuvan teko vei kymmenen vuotta ja monet yöunet.
- Viimeisten kahdeksan kuukauden ajan näin pahoja painajaisia. Sama koski myös indonesialaista työryhmääni, joka joutui työskentelemään nimettömänä väkivallan pelossa. Moni kärsi unettomuudesta, koska pelkäsimme uniamme, Oppenheimer sanoo.
Väkivallantekijä omana uhrinaan
Anwar Congo halusi alusta asti esittää myös uhrejaan. Elokuvan edetessä hän pohtii yhä uudestaan, miltä tappaminen on hänen uhreistaan tuntunut.
Elokuvamme on tullut Indonesiaan kuin lapsi sadussa keisarin uusista vaatteista.
- Anwar on varmasti pahoillaan siitä, mitä hän teki. En tiedä, katuuko hän mitenkään syvemmin. Se vaatisi rohkeutta herätä joka aamu, katsoa peiliin ja sanoa, että olen tehnyt väärin, olen murhannut, Oppenheimer sanoo.
Elokuvan aikana murhaajien itsevarma esiintyminen alkaa rakoilla voimakkaasti. Tällaisessa pidättelemättömässä rehellisyydessä piilee Oppenheimerin dokumentin pelottava voima.
- Mikään ei oikeuta tehtyjä tekoja, jos näemme, että he itse tietävät tehneensä väärin ja että nuo teot ovat tuhonneet heidät, Oppenheimer sanoo.
- Koko Indonesian hallinnon perustassa oleva sankarimyytti romahtaa.
Gangsterifani Ahtisaaren rinnalla
Ohjaaja sanoo suhtautuvansa varovaisesti Indonesian tulevaisuuteen. Maata hallitsevat yhä samat tahot, jotka juhlivat avoimesti joukkomurhan tekijöitä ja heitä edustavaa puolisotilaallista järjestöä.
Yksi heistä on Indonesian varapresidentti Yussuf Kalla, joka osallistui Acehin rauhanneuvotteluihin yhdessä presidentti Martti Ahtisaaren kanssa.
- Tällä hetkellä hän kiillottaa imagoaan pyrkiäkseen Indonesian presidentiksi ensi vuonna. Hän johtaa maan Punaista Ristiä. Elokuvassa Kalla kuitenkin sanoo, että valtio tarvitsee gangstereita, jotka voivat tarvittaessa hakata ihmisiä. Sellaisen ihmisen ei pitäisi voida johtaa Punaista Ristiä.
- Kamalinta on, että hän on ehdokkaista paras tai ainakin yksi parhaista. Muiden joukossa on muun muassa kaksi sotarikollista ja Yhdysvaltain mustalla listalla oleva kenraali, Oppenheimer päivittelee.
Muutoksen tuulet
Indonesiassa _The Act of Killingiä _on esitetty toistaiseksi yksityisissä näytöksissä. Etenkin lehdistössä elokuva on kuitenkin jo herättänyt vilkasta keskustelua maan historiasta. Puheenvuoroja on käytetty puolesta ja vastaan.
- Elokuvamme on tullut Indonesiaan kuin se lapsi sadussa Keisarin uusista vaatteista. Se osoittaa hallitsijaa ja sanoo "katsokaa! hänellä ei ole vaatteita!". Kaikki tiesivät sen, mutta kukaan ei ollut uskaltanut sanoa mitään, Oppenheimer sanoo.
Tieto aiemmin vaietuista joukkomurhista levinnee kuitenkin pian myös kansan keskuudessa. Kahden viikon päästä indonesialaiset voivat ladata The Act of Killingin ilmaiseksi internetistä.