Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Vahtila tarvitsee nappisuorituksen päästäkseen finaaliin – "Se on hauiksen ympärysmitasta kiinni"

Markku Vahtila tietää, että telinevoimistelun MM-kisojen renkaiden finaaliin päästäkseen hänen täytyy onnistua täydellisesti.

Markku Vahtila
Markku Vahtila Kuva: Lehtikuva
  • Anu Karttunen

Telinevoimistelun MM-kisoissa renkaiden finaalipaikkaa hamuava Markku Vahtila on hionut viime kuukaudet tiukasti alastuloaan. Vaikka alastulo on vain yksi osa-alue sarjasta, on se kuitenkin erittäin merkittävä osa.

- Alastulon merkitys, että sen saa varmaksi, on iso renkailla. Eräskin voimistelija (Lambertus van Gelder) olisi varmasti voittanut EM-kisoissa, mutta hänelle tuli alastuloon kaksi isoa virhettä ja jäi seitsemännelle sijalle, Vahtila kertoi Yle Urheilun haastattelussa.

- Olen nyt tehnyt alastulon kanssa tosi paljon töitä. Vielä keväällä minulla oli eräs toinen vaikea alastulo, jota yritin, mutta se oli tosi epävarma. Olen harjoitellut tätä nykyistä vasta kaksi kuukautta, mutta se on kehittynyt huimasti.

Tästä kehityksestä oli hyvä esimerkki muun muassa Kroatian maailmancup, jossa Vahtila sijoittui viidenneksi. Eikä helsinkiläisen edellä ollut kuin maailmanluokan tekijoitä: maailmanrankingin ykkönen, Euroopan mestari, EM-kolmonen ja maailmanrankingin kakkonen.

- Enkä jäänyt todellakaan kauas heistä! Sarjani suorituspuhtaus oli lisäksi kisan toiseksi paras. Vain tällä maailmanrankingin ykkösellä oli suorituspuhtaus 0,05 pistettä minua parempi. Se oli hyvin pienestä kiinni.

15,2 pisteeseen saumaa

Vahtila korostaa, että renkailla kaikki on kiinni voimasta. Maailman huippujen sarjoista kymmenen liikkeen joukosta löytyy yleensä noin kolme tekniikkaliikettä ja loput seitsemän ovat äärettömän kovia voimaosia.

- Se on kokonaan hauiksen ympärysmitasta kiinni, hän naurahti ja totesi itsekin tehneensä kovaa voimatreeniä.

Voimistelijan tosin on vaikea saada voimatasoa nostettua, koska samalla täytyy pysyä kisakunnossa.

Markku Vahtila

- Voimistelijan tosin on vaikea saada voimatasoa nostettua, koska samalla täytyy pysyä kisakunnossa. Jos on massakausi, ei pysty harjoittelemaan tekniikkaa. Pitää löytää se kultainen keskitie ja mennä hitaasti eteenpäin.

Vahtila pitää tärkeänä myös mielikuvaharjoitukset, joita hän tekee aina silloin kun hänellä on tylsää. Eli vaikkapa kahvitauolla, bussissa tai vuoteessa, kun uni ei heti tule.

- Melkein päivittäin käyn mielessäni tuota sarjaa läpi, ja minulla on hyvin mielessäni, miten ne voimaosat siinä menevät. Se on tosi tärkeää hahmottaa, sillä sitä ei itse näe tekiessä, onko kropan asento oikein. Kaikki täytyy olla kunnossa mielessä.

Vahtila havittelee MM-kisoissa yli 15 pisteen saavuttamista, mutta myöntää, ettei sillä välttämättä mennä finaaliin asti.

- Edellisissä MM-kisoissa 2011 finaaliraja oli 15,1 pistettä ja tänä vuonna oli EM-kisoissa jo 15,2 pistettä. Siihen 15,2 pisteeseen voisi olla saumaa, jos oikein hyvin onnistun.