Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Lentopelko jumiutti 12-vuotiaan englantilaispojan yli vuodeksi Abu Dhabiin

Poika lennätettiin lopulta kotiin hypnotisoituna.

  • Jussi Nurminen

Vakavan lentopelon yllättäen saanut 12-vuotias englantilaispoika jumittui Abu Dhabiin yli vuodeksi, kertoo Daily Mirror -lehti. Yhdistyneissä Arabiemiraateissa vuodesta 2009 lähtien asuneen brittiperheen oli määrä palata viime vuonna kotimaahansa, mutta matka keskeytyi perheen pojan yllättäen iskeneen lentopelon vuoksi.

Thompsonin perhe yritti lennättää poikansa kotiin useita kertoja, mutta tämän pelko esti yrityksen toisensa jälkeen. Perhe yritti kotimatkaa myös yhdistetyllä auto- ja laivamatkalla, mutta tämä aie epäonnistui Saudi-Arabian kieltäydyttyä myöntämästä perheelle viisumeita.

Lopulta perheen äiti ja tytär palasivat Britanniaan ja isä jäi poikansa kanssa Abu Dhabista vuokrattuun asuntoon.

Tilanne ratkesi lopulta hypnotisoinnin avulla, vaikka tuorein kotimatkayrityskin oli vähällä katketa viime hetkellä iskeneeseen pelkokohtaukseen. Lentopelkoinen poika lennätettiin lopulta maanantaina Britanniaan.

- Olen niin onnellinen, että olen taas kotona. Täällä on uskomattoman kylmä, Joe Thompson sanoi saavuttuaan Heathrow'n lentokentälle.