Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ely-keskuksen lausunto viivästyi vuodella 3-tien perusparannuksessa

Apulaisoikeuskansleri kiinnittää ratkaisussaan Pirkanmaan Ely-keskuksen huomiota laillisuusperiaatteen noudattamiseen vastaisen varalle. Ely-keskuksen mukaan laki ajaa joissakin tapauksissa antamaan lausuntoja puutteellisten asiakirjojen perusteella.

  • Antti Palomaa

Apulaisoikeuskansleri on ottanut kantaa valtatie 3:n perusparannukseen liittyvään kanteluun.

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaan Ely-keskus jätti noudattamatta YVA-lain mukaista arviointiselostusta koskevaa määräaikaa.

Lausunnon antaminen oli viivästynyt noin vuodella. Apulaisoikeuskansleri kiinnittää ratkaisussaan Pirkanmaan Ely-keskuksen huomiota laillisuusperiaatteen noudattamiseen vastaisen varalle.

Ely-keskus vetosi lain toimimattomuuteen

Kanteluun liittyvä ympäristövaikutusten arviointi alkoi valtatie 3:lla Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä vuonna 2008.

Pirkanmaan ympäristökeskus toimi hankkeen yhteysviranomaisena ja Hämeen tiepiiri hankkeesta vastaavana.

Hämeen tiepiirin sekä Pirkanmaan ympäristökeskuksen pääosat on aluehallintouudistuksen jälkeen liitetty osaksi Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta.

Pirkanmaan Ely-keskus myönsi, että se ei ole noudattanut lain kirjainta, mutta poikkeamiseen on ollut erityiset syyt.

Ely-keskus perusteli viivästystä muun muassa sillä, että laki ei toimi tapauksissa, joissa lausunto pitäisi antaa yhteysviranomaisen näkemyksen mukaan liian lyhyen tai poikkeuksettoman määräajan vuoksi puutteellisten asiakirjojen perusteella.