Kirsi Rannon joulunodotus käynnistyi jo ensimmäisestä adventista. Silloin laulaja alkaa virittäytyä joulunodotukseen.
– Joulun aikaan ihmiset pysähtyy ja avautuu tietämättäänkin, joulu lienee vain semmoista aikaa. Energia on läsnä ja tietynlaiset energiakanavat auki, Kirsi Ranto sanoo.
Joulukorteissa ja -kuvituksissa enkelit kuvataan ihmisen kaltaisina hahmoina. Kirsi Rannolle enkelit ovat enemmän aistimus ja läsnä jokaisessa päivässä.
– Maalatessa vangitaan se energia, joka enkeleissä on. Enkelit edustavat tietynlaista viattomuutta, keveyttä sekä puhdasta ja kohottavaa energiaa. Joskus heitä näenkin, mutta enemmän aistin ympärilläni.
Roolista omaksi itseksi
Kirsi Ranto on viime vuosina puhunut avoimesti elämästään. Tänä syksynä Kirsiltä ilmestyi omasta elämästään kirjakin.
– 2009 aloin kirjoittaa blogia ja päätin, että olen siinä itselleni avoin. Artistina oli pidettävä tiettyä roolia yllä ja se, että pääsi takaisin omaksi itsekseen ja on pitänyt esiintyä omana itsenään, on ollut ihanaa ja vapauttavaa. Ei helppo, mutta ihana matka, Ranto miettii.
Kirja pohjautuu päiväkirjamerkintöihin, joita Ranto kertoo pitäneensä "aina".
– Tietokoneella on päiväkirjoja monelta vuodelta ja Intia-päiväkirjoja lienee kymmenkunta. Paljon on myös sellaista tietoa, mikä on vain tunnekehossa. Kun palaa johonkin menneeseen hetkeen, muistaa tuoksut, katseet, kohtaamiset ja energian, Kirsi Ranto sanoo.
– Myös tietoisuus siitä, että elämässä on sellainen taso olemassa, on se, mitä olen työstänyt paljon viime vuosien ajan. Tunnekehoon liittyy niin paljon asioita, joista on ehkä hyvä päästää lopulta irti, että pääsee jatkamaan elämää.
Lapsissa viisautta
Kirsi Ranto sanoo, että näkymättömän maailman läsnäolo on hänelle luonnollinen asia.
– Olen lapsesta asti ollut avoin näkymättömälle maailmalle, mutta tajunnut vasta viime vuosina, mitä kaikkea näin ja koin lapsena. Niitä ei välttämättä ole osannut pukea sanoiksi, mutta on hetkiä, joissa tiesi, ettei ollut yksin, Kirsi Ranto sanoo.
– Lapset ovat auki näkymättömälle maailmalle, ennen kuin kasvaessa elämä sitten vaan vie mennessään. Aikuisten pitäisi oppia ymmärtämään, että lapsilla on valtavasti sisäistä tietoutta ja viisautta olemassa.