Ilkka Pirhosen tultua viidenkymmenen ikävuoden nurkille moni asia muuttui. Vaimo sairastui ja Pirhosesta tuli omaishoitaja. Suurempien huolien lisäksi myös perheen koko ruokahuolto jäi isän harteille.
Puolessa vuodessa homma alkoi maistua puulta ja Pirhosen ratkaisu oliblogikirjoittelunaloittaminen.
Pystyn huutamaan sen pahan olon blogikirjoitusten alkuun.
Ilkka Pirhonen
- Minulle uskoteltiin, että siitä saa rahaakin, mutta sehän ei pidä paikkansa. Omaishoitajan työssä on tietty raskaus ja tavallisesti parisuhteessa on peili, johon peilata itseensä. Meillä siinä peilissä oli aika iso särö vaimon sairastumisen kautta, sillä vaimon puhekyky meni sairastuessa. Nykyisin pystyn huutamaan sen pahan olon blogikirjoitusten alkuun. Sitten siinä sivussa voin myös kertoa mitä söimme, Pirhonen kuvaa.
Koko ruho käyttöön
Tuorein Pirhosen perheen illallismenu koostui kahdesta kilosta pässin kiveksiä.
- Olen sitä nykysuuntausta vastaan, että meille ei kelpaa kuin parhaat ruhonosat. Ja loput sotketaan sitten ruokiin, josta me emme edes tiedä mitä syödään. Olen yrittänyt tuoda myös sisäelimiä ruokapöytään.
Tavallisesti perheessä myös äänestetään isän ruuista. Pässinkivekset tummassa oluessa äänestettiin syötäväksi kelpaavaksi äänin 3-2.
Olen sitä nykysuuntausta vastaan, että meille ei kelpaa kuin parhaat ruhonosat.
Ilkka Pirhonen
- Näistä kiveksistä on tullut meikäläisen bravuuri. Se on monella tapaa materiaalina samanlainen kuin munuainen. Se ensimmäinen kerta on vain se kun saa sen ennakkoluulon ylitettyä. Sen jälkeen se on ruokaa siinä missä muukin.
Vinkkejä Venäjältä ja muualta maailmasta
Pirhonen reissaa vapaa-ajallaan moottoripyörällä paljon Venäjällä. Sieltä ruokapöytään löytyy vinkkejä paikallisesta keittiöstä. Muutenkin Pirhosen ruuanlaiton filosofiana on kokeilla ennakkoluulotta maailman eri keittiöitä.
- Vuonna 1993 olin Pietarissa töissä autojen maahantuojana. Meillä oli poikamieskämpällä piika, joka laittoi meille ruokaa. Hänellä oli kaksi erikoista ruokaa, joista toinen oli perunakeitto. Siihen ei tullut mitään muuta kuin vettä, perunalohkoja ja suolaa. Sen piti olla venäläistä suolaa, mikä oli kalliosta louhittua ja siitä tuli se maku. Minulla on edelleen keittoruokia varten venäläistä suolaa, siinä on suuri ero täkäläiseen puhdistettuun verrattuna.
- Toinen erikoinen ruoka oli suolaheinäkeitto, eli vihreä borssi. Siihen ei yksinkertaisimmillaan tule muuta kuin vettä, suolaa ja suolaheinää, mahdollisesti joku pippuri. Voihan siihen lihaakin laittaa, mutta se on turhaa. Ja siihen smetanaa kaveriksi. Syödään ruisleivän ja veden kera.
Pirhonen pyrkii ruuanlaitossaan siihen, ettei samaa reseptiä käytetä uudelleen ainakaan saman vuoden aikana. Näin erilaisia ruokia kertyy vuosittain satoja. Viikonloppuna kokataan kuitenkin melkein tavallista kotiruokaa. Ruoka voi ulkonäöltään olla rumaa, mutta tärkeintä on, että se maistuu hyvältä.
- Viikonlopuksi menussa on lauantaiksi nuudeleita. Eli se tarkoittaa sitä, että poika saa tehdä nuudeleita kun me olemme vaimon kanssa reissussa. Sunnuntaiksi maksapihvejä virolaisittain, lampaanmaksasta.