Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Ydinkeskustan näivettyminen huolettaa kouvolalaisia

Monet yritykset ovat sulkeneet ovensa, koska Kouvolan keskusta ei enää houkuttele asiakkaita entiseen tapaan. Yhtenä syynä keskustan näivettymiseen pidetään muutaman kilometrin päähän avattua kauppakeskus Veturia.

Ihmisiä kävelee kaupungilla
Kuva: Mika Moksu / Yle
  • Mirjam Tahkokorpi

Kouvolan Manskilla puhisee tammikuisena arkiaamuna vain kylmä tuuli. Kävelykatu ei enää houkuttele kansaa ostoksille, mikä näkyy katukuvassa tyhjinä liikehuoneistoina, kun monet liikkeet ovat panneet pillit pussiin.

– Tämä on surullista. Täällä on niin paljon liikkeitä autioitunut, pahoittelee kouvolalainen Tellervo Kilpeläinen.

Liikkeiden ulosmarssi ei ole vielä päättymässä. Kävelykadun varressa liki parikymmentä vuotta lahjatavaraliikettä luotsannut Salme Wirtanen aikoo laittaa ovet säppiin lähikuukausien aikana.

– Ei kauppaa voi pitää auki hyväntekeväisyydestä ja silloin tällöin, vaan täytyy olla asiakkaitakin. Suuntaus on koko ajan hiljaisempaan suuntaan. Täällä on tyhjiä liikehuoneistoja tosi paljon ja kesällä tulee varmaan monta lisää, sanoo Salme Wirtanen lahjaliike Minervasta.

"Keskustan tyhjeneminen ei ollut tarkoitus"

Syitä keskustan hiljenemiseen on monia: nettikauppa houkuttelee yhä enemmän ja lama vauhdittaa liikkeiden alasajoa.

Osa yrittäjistä pitää kuitenkin isona syynä keskustan ulkopuolelle avattua kauppakeskusta. Kouvolan keskustat ovat hajaantuneet kahteen paikkaan, minkä kaupungin virkamies myöntää osaltaan vahingoksi. Kauppakeskusta kaavailtiin Kuusankoskelle jo ennen Kouvolan ja ympäryskuntien yhdistymistä.

– Luulen, että sitä ei oikeastaan ole suunniteltu siinä vaiheessa, kun Veturia lähdettiin toteuttamaan. Nyt on tarkoitus suunnitella keskustojen kehittämistä pitkällä tähtäimellä eteenpäin, sanoo tekninen johtaja Hannu Luotonen.

Seuraavaksi kaupunki aikookin kääriä hihat ja keskittyä ydinkeskustan kehittämiseen. Suunnitelmissa on esimerkiksi parantaa puistoja ja kävelykatuja, jotta keskusta heräisi uuteen loistoon.