Vastasyntyneiden koliikki-itkun määrää voidaan vähentää merkittävästi probioottien eli maitohappobakteerien avulla. Tämä selvisi Turun yliopistossa tehdyssä väitöstutkimuksessa. Jopa viidesosa imeväisistä kärsii koliikki-itkusta. Tutkija pitää tärkeänä perheiden tukemista, jotta perheen voimavarat eivät loppuisi.
Turkulaisen Elli Sevonin perhe oli mukana tutkimuksessa. Kaarina Sainio kertoo, että Elli pääsi mukaan tutkimukseen Tyksistä, jossa perhe oli etsimässä syytä lapsen kovaan itkuun.
- Totta kai se itku tuntui ihan hirvittävältä ja ajatus siitä, että tekeekö jotain väärin tai miten häntä voisi auttaa. Hän huusi tuntikausia putkeen, kertoo Sainio.
Koliikki kehittyy lapsilla jopa jo parin viikon ikäisenä, ja koliikki-itkusta päästään viimeistään kolmen kuukauden iässä. Tutkija Anna Pärtyn tutkimuksessa oli mukana 30 koliikkilasta, joista puolet sai maitohappobakteeria ja puolet lumevalmistetta. Probiootteja ottavassa ryhmässä itkua oli 70 minuuttia, kun taas lumelääkeryhmässä 140 minuuttia. Tutkija painottaa perheiden tukemisen tärkeyttä.
- Kuitenkin koliikki-itkun tärkein hoitomuoto on tieto ja perheiden tukeminen, mutta tulevaisuudessa probiootit saattavat tarjota varteen otettavan lisähoidon tämän rinnalle, kertoo Pärtty.
Koliikin hoitoon etsitään monenlaisia konsteja
Koliikin hoitoon on kokeiltu viime vuosina monia keinoja vauvahieronnasta ja akupuntiosta erilaisiin ruokavalioihin. Mistään ei ole niin paljon näyttöä, että niitä voisi suositella hoitokeinoksi. Ei vielä maitohappobakteereistakaan.
Aiemmissa tutkimuksissa on jo havaittu, että imettävän äidin käyttämien probioottien terveysvaikutukset välittyvät myös lapselle. Voivatko äiti tai vauva kuitenkin ottaa niitä, jos konstit ovat vähissä ja vauva vain itkee?
Välillä tuntuu, että Elli itki sen kolmen kuukauden aikana koko vuoden kiintiön.
Kaarina Sainio
- Probiootit ovat tutkitusti turvallisia eikä niistä ole haittavaikutuksia lapselle, joten ei varmasti voi kieltää vanhempia kokeilemasta probiootteja varsinkin vaikeissa koliikkitapauksissa, kertoo tutkija Pärtty.
Itku raastaa koko perheen hermoja ja varsinkin äitiä, joka tuntee itsensä voimattomaksi. Kaarina Sainio kehottaa koliikkiperheitä kokeilemaan eri keinoja. Hän kertoo, että hekin googlasivat ahkerasti ja etsivät helpotusta.
- Kaikkea, josta ei ole mitään haittaa kannattaa kokeilla. Ei ainakaan tule itselle sellainen olo, että ei ole kaikkea yrittänyt tai että on tehnyt jotain väärin. Kyllä kaikkiin keinoihin kannattaa suhtautua rauhallisesti, neuvoo Sainio.
Koliikin synty on edelleen epäselvä
Jopa viidesosa imeväisistä kärsii koliikista, mutta se on yhä epäselvää, mistä koliikki johtuu. Tutkija Anna Pärtty kertoo, että Turun yliopistossakin koliikin tutkiminen jatkuu.
- Viime vuosina on osoitettu, että koliikkilasten suolistomikrobiston rakenne on erilainen kuin terveen lasten. Tämä saattaa olla yksi syy koliikin taustalla, kertoo Pärtty.
Noin viidellä prosentillä itkuisista imeväisistä itkun taustalta löytyy jokin elimellinen sairaus. Suurin osa koliikkilapsista kasvaa ja kehittyy täysin normaalisti. Niin on käynyt Elli Sevonillekin.
- Joo, kyllä meistä välillä tuntuu, että hän itki sen kolmen kuukauden aikana varmaan koko vuoden kiintiön. Sen jälkeen ei ole kauheasti itkeskelty. Kaikki on aina sujunut hyvin, kertoo äiti Kaarina Sainio.