Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

SOK: Kansalaisjärjestön raportin löydökset eivät yllätä

Kansalaisjärjestö Finnwatchin mukaan suomalaisille kauppaketjuille mehukonsentraattia valmistavan thaimaalaisen ananasmehutehtaan työoloissa on ilmennyt viitteita ihmiskaupasta ja pakkotyöstä. Kyseessä on seurantatutkimus vuoden takaiselle raportille.

  • Anna-Maria Talvio

Finnwatchin raportin mukaan thaimaalaistehtaan työntekijöitä on muun muassa huijattu rekrytoinneissa ja he saavat laittoman alhaista palkkaa. Tämän lisäksi kerrotaan, että tehdas rankaisee työntekijöitä fyysisellä väkivallalla.

– On totta, että Thaimaassa esiintyy edelleen paljon epäkohtia näihin työolosuhteisiin liittyen. Maa luetaankin riskimaaksi, koska lainsäädännön taso on hyvin erilainen, työntekijöillä ei ole vastaavaa järjestäytymisvapautta ja maassa esiintyy korruptiota. Siinä mielessä tällaiset löydökset eivät yllätä edelleenkään, sanoi SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Tilanne Thaimaassa on kuitenkin Rankisen mukaan parantunut viimeisen vuoden aikana, esimerkiksi minimipalkkojen suhteen palkkataso nousi.

– Mutta erityisesti kehitettävää siellä on kyllä työntekijöiden tasa-arvoisessa kohtelussa ja siirtolaistyöntekijöiden maahantuloprosessissa, eli epäkohtiin täytyy jatkossakin puuttua ja ongelmiin löytää ratkaisua, Rankinen sanoi.

Rankisen mukaan yksi keskeisistä muutoksista viime vuoden aikana on ollut se, että valvontaa on ulotettu tuotteiden raaka-ainehankintaan saakka.

Aasialaistehtaiden työolojen valvonta Suomesta käsin on kuitenkin vaikeaa.

– Käytännössä emme tee itse valvontaa, vaan käytämme kansainvälisiä valvontamalleja, mihin muutkin eurooppalaiset yritykset ovat sitoutuneet. Eli koulutettujen sertifiointilaitosten työntekijät käyvät tekemässä tarkistukset.

Rankinen vieraili SOK:n ruokakaupan johdon kanssa Thaimaassa viime syksynä ja kävi suomalaisen tavarantoimittajan kanssa läpi kaikki raaka-ainetoimittajat, jotka Finnwatch nosti esille tammikuisessa raportissaan.

– Näiden vierailujen tarkoituksena oli nimenomaan käydä näiden yritysten johdon kanssa keskustellen läpi se, mitä soumalaiset kuluttajat odottavat tuotteilta, eli että toimitusketjut ovat jäljitettäviä ja kestävät lähemmän tarkastelun.