Omakotiasuminen ja omakotitalotontit pitää erottaa toisistaan. On hullua ja väärin, että ruuhkavuosiaan elävät perheet asuvat omakotitaloissa ja joutuvat kaiken työssä- sekä koulussakäymisen, harrastusten, matkustelun ja lemmikkien kanssa puljaamisen lisäksi virittämään ja huoltamaan pihojaan.
Vielä hullumpaa on, että nuoret eläkeläiset, joilla olisi aikaa, voimia ja kuntoa, muuttavat omakotitaloista kerrostaloihin, joissa heillä ei ole mitään ulkoilmatekemistä. Ei se parvekepuutarhan nurmikonleikkuu vie kolmea tuntia viikossa eikä omenapuu mahdu olohuoneen nurkkaan.
Tai että he matkustavat kuopsuttamaan satojen kilometrien päähän mökeilleen, vaikka lähistöllä omakotialueella olisi tuhat pihaa vailla innokasta huolenpitäjää. Tässä on kuulkaa pihalaiskojen omakotiasukkaiden ja viherriippuvaisten puuhapattereiden ongelma.
Vielä hullumpaa on, että nuoret eläkeläiset, joilla olisi aikaa, voimia ja kuntoa, muuttavat omakotitaloista kerrostaloihin, joissa heillä ei ole mitään ulkoilmatekemistä.
Onneksi kaupungeissa omakotitalojen tontit ovat pienentyneet pienentymistään. Samalla kun talot ovat kasvaneet niin, että uudesta tontinpohjasta saattaa jo yli puolet viedä talo ja autotalli, vanhassa on se hullu suhde, että talo on sata neliötä ja tontti tuhat.
Vanha suhde on väärä, koska ulkona asutaan vain kolme kuukautta vuodesta, eikä sekään ole riippumatossa löhöilyä. Se on rikkaruohon nyppimistä, haravointia, istuttamista, lannoittamista, lehtokotilonkeruuta, omenapuunleikkaamista, hiekoittamista, lumenluontia, piha-aidan uusimista, ruohonleikkuuta, kananverkon virittämistä omenapuiden ympärille, ruohonleikkuuta ja haravointia.
Mainitsinhan ruohonleikkuun? Ja omenoiden poimimisen?
Kaikki meistä eivät näistä hommista suunnattomasti nauti, vaikka jostain kumman syytä niin luullaan.
Omakotiasujan elämän lepohetki on myöhäissyksyllä lauantai-iltana saunan jälkeen, jolloin ulkona on niin pimeää, ettei hän näe haravointia odottavaa vaahteranalustaa.
**Omakotiasujan elämän lepohetki **on myöhäissyksyllä lauantai-iltana saunan jälkeen, jolloin ulkona on niin pimeää, ettei hän näe haravointia odottavaa vaahteranalustaa, ja on sen verran väsynyt vietyään risuja kaatopaikalle koko viikon, ettei enää jaksa stressata. Vähän väsyneenä ja yhden oluen juoneena naurattaa.
Ja ajatus harhautuu asuntoilmoituksiin, jokin kiva kerrostaloasunto puiston vieressä… Nyt syksyyn on vielä pitkä aika.
On toki niitä toisenlaisiakin, hekin saavat elää kuten valitsevat. Tai sitten voisi ulkoistaa pihansa. Vaihtoehtoina asfaltti, kivi tai puuhakas kerrostaloasukas, joka kuitenkin vielä vähän kaipaa pihapuuhia, muttei huolta talon katon kunnosta. Sellainen omakotiasuminen ilman pihaa, että voisi nauttia musiikin kuuntelusta täysillä keskellä yötä, eikä ikinä kuulisi naapurin vessassakäyntiä, mutta ruohonleikkurin laulatustakaan ei tarvitsisi harrastaa…