Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Yksi merkittävimmistä taiteen yksityiskokoelmista on kerätty rakkaudella

Kajaanin taidemuseon kesänäyttely esittelee osan intohimoisena taiteenkerääjänä tunnetun Tuomo Sepon laajasta taidekokoelmasta. Sepon kokoelma käsittää lähes 1700 teosta ja kasvaa edelleen, vaikka vauhti onkin jo hiljentynyt.

Tuomo Seppo ripustaa taulua näyttelyä varten seinälle.
Kuva: Kata Laurikainen / Yle
  • Kata Laurikainen

Tuomo Seppo tunnetaan Kajaanissa paitsi taiteenkerääjänä myös englannin ja ranskan kielen lehtorina sekä taitavana puutarhurina. Sepon innostus taiteeseen alkoi jo oppikoulussa.

– Minulla oli hyvä piirustuksen opettaja, Usko Nyström, joka oli vanhaa kulttuurisukua ja isäni työkaveri. Nyströmin tunneilla oli todella kiva tunnelma. Itse asiassa ensimmäiset ostamani työt olivat hänen akvarellejaan, jotka rahoitin kukkakaupan juoksupoikana tienaamillani taskurahoilla, muistelee Tuomo Seppo.

Nykyään Tuomo Sepon taidekokoelma käsittää jo lähes 1700 teosta, joista muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat suomalaisten taiteilijoiden töitä. Kokoelma kasvaa edelleen, mutta maltillisesti.

Kokonaisuudessaan Sepon kokoelma on yksi Suomen merkittävimmistä yksityiskokoelmista.

Taiteilijoista on tullut rakkaita myös ystävinä

Seppo on ystävystynyt vuosien varrella useiden taiteilijoiden kanssa. Yksi heistä oli erityisesti enkeleitä esittävistä puupiirroksista tunnetuksi tullut Ina Colliander.

– Inalla oli Helsingissä näyttely vuonna 1959, josta Uusi Suomi -lehti oli tehnyt jutun. Sitä lukiessani ihastuin Inan teoksiin. Kirjoitin hänelle kirjeen, jossa pyysin saada töitä nähtäväkseni. Ina lähetti minulle joitakin, ja ostin niistä mieleiseni. Siitä alkoi Inan ja minun 24 vuotta kestänyt ystävyys, Seppo kertoo.

Tuomo Seppo on ainoa taiteenkerääjä, jolla on hallussaan täydelliset Ina Collianderin enkeli- ja marttyyri -puupiirrossarjat. Osa niistä on esillä myös Kajaanin taidemuseon uudessa kesänäyttelyssä.

Ina Collianderin enkelitaulujen rivistö Taiteen puutarhuri -näyttelyssä.
Ina Collianderin enkeliaiheisia töitä. Kuva: Kata Laurikainen / Yle

Tuomo Sepolla on edelleen tallessa kaikki 155 Ina Collianderin hänelle lähettämää kirjettä. Colliander lähetti Sepolle joka vuosi myös oman työnsä sisältäneen joulutervehdyksen. Yhdelle niistä kävi kalpaten.

– Istuin eteisen lattialla avaamassa Inalta saamaani suurta kirjekuorta ja kohta sieltä liiiteli ilmoille ohuelle japaninpaperille taiteiltu vihreä enkeli. Ennen kuin huomasinkaan, oli tiibetinterrierini Tiltu napannut sen suuhunsa ja niellyt sen, Seppo naurahtaa.

Tuomo Seppo kertoo näyttelystä info-tilaisuudessa.
Tuomo Seppo Taiteen puutarhuri -näyttelyn infotilaisuudessa. Kuva: Kata Laurikainen / Yle

Vuosia myöhemmin Ina Collianderin tytär, Kati Bondestam, järjesti äitinsä töistä näyttelyn, jonne myös Seppo sai kutsun. Kortissa komeili juuri se samainen vihreä enkeli, jonka koira oli nielaissut.

– Soitin Katille ja kiittelin, että nyt minulla on sentään muistona tämä kortti. Parin viikon kuluttua sain kirjeen, jonka kuoressa luki isolla "Ei koiralle!". Kati oli löytänyt vielä yhden oikean vihreän enkelin vedoksen, ja lahjoitti sen menettäneeni tilalle, Seppo tarinoi.

Keräilijä pelasti Kekkosen

Toinen Sepolle hyvin läheiseksi tullut taiteilija on nyt 92-vuotias Tapani Raittila, joka tunnetaan erityisen taitavana muotokuvamaalarina. Raittila on ystävyyden myötä maalannut muotokuvan myös Tuomo Seposta.

Tapanin pieni poika, Hannu, oli...raapustanut sen pintaan lyijykynällä "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen".

Tuomo Seppo

– Tapani Raittila on yksi niistä taiteilijoista, joiden töitä olen saanut käydä tonkimassa hyvin vapaasti. Erään kerran löysin hänen laatikoistaan rullalla olleen muotokuvaluonnoksen Urho Kekkosesta. Tapanin pieni poika, Hannu, oli valitettavasti löytänyt sen aikaisemmin myös ja raapustanut sen pintaan lyijykynällä "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen".

– Vein kuvan Ateneumin konservaattorille ja pyysin häntä tekemään parhaansa pelastaakseen sen. Kun sain työn takaisin, en ollut uskoa, ettei sitä oltu maalattu lisää, sillä se oli niin upea, Seppo kertoo.

Tuomo Seppo esittelee muotokuvia näyttelyssä.
Kuva: Kata Laurikainen / Yle

Taiteenkerääminen ei ole halpaa lystiä, ja Seppo kertoo joutuneensa vuosien varrella usein säästämään jopa syömistään, voidakseen hankkia jonkun haluamansa teoksen.

– On sääli, ettei kaikilla ole mahdollisuutta käydä oikeassa ateljeessa ja hengittää maalien tuoksua. Sanon aina, että ne höyryt ovat vieneet minulta kaiken taloudellisen ajattelun, Tuomo Seppo vitsailee.

Tarkennus 28.5.2014 klo 14.49: Tarkennettu otsikkoa – yksi suurimmista -> yksi merkittävimmistä.