Vähiten vuonna 2013 ratkaistuja ja korvattuja potilasvahinkoja hoitomääriin suhteutettuna tapahtui Helsingin ja Uudenmaan (HUS), Vaasan ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiireissä. Vastaavasti eniten potilasvahinkoja sattui Kanta-Hämeen, Ahvenanmaan ja Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoidossa.
Kun HUS:ssa korvattiin alle kaksi potilasvahinkoa 10 000 hoitotoimenpidettä kohden, Kanta-Hämeessä korvattuja vahinkoja oli yli seitsemän.
Sairaanhoitopiirin koko ei näytä vaikuttavan sijoitukseen. Viiden parhaan joukossa on asukasmäärältään Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS ja yksi pienimmistä Itä-Savo. Vertailun häntäpäässä taas on sekä keskikokoisia että pieniä piirejä.
Myöskään sairaanhoitopiirien erilainen potilasaines ei tuonut selitystä eroihin. Suurissa yliopistollisissa sairaaloissa hoidetaan kaikkein vakavimmin sairaat potilaat ja tehdään vaativimpia toimenpiteitä. Tätä vasten voisi olettaa, että myös haavereita tapahtuisi enemmän.
Voiko sijoituksesta sitten vetää johtopäätökset sairaanhoitopiirin hoidon laadusta? Alan asiantuntijoiden mukaan korvatut potilasvahingot ovat vain yksi laatumittari, eikä yksinään riittävä, mutta se antaa suuntaa potilasturvallisuudesta.
Erojen syy voi olla myös sairaalan potilasturvallisuuskulttuurissa. Toisissa paikoissa potilasta kehotetaan hakemaan korvausta potilasvahingosta, toisissa taas tapahtunutta voidaan vähätellä.
– Näihin lukuihin saattaa vaikuttaa se, miten aktiivisesti potilaat tekevät ilmoituksia. Tämä on myös myönteinen asia. Toisaalta myös todellinen haittatapahtumien määrä, niiden runsaus tai vähäisyys, voi vaikuttaa ilmoituksiin, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Jutta Järvelin.
Itä-Suomen yliopiston potilasturvallisuuden professorin Risto Roineen mukaan sairaanhoitopiirit myös panostavat eri tavalla potilasturvallisuuteen.
– Meillä on sairaanhoitopiirejä, jotka ovat olleet hyvin aktiivisia alusta lähtien potilasturvallisuustyössä, ja toisissa sen on ehkä jäänyt vähän sivurooliin. Tässä työssä on hirveän tärkeää, että se on kaikkien yhteinen asia. Ei niin, että nimitetään yksi potilasturvallisuusihminen ja unohdetaan sitten koko homma.
Suomen ainoa potilasturvallisuusprofessori toteaa, että myös piirien tiukka taloustilanne voi vaikuttaa vertailueroihin.
– Kun on koko ajan puute rahasta, nämä laatu- ja potilasturvallisuusasiat tahtovat jäädä muiden hommien jalkoihin. Se panostus jää sitten vähäiseksi, sanoo Roine.
Jutta Järvelin kehottaa sairaanhoitopiirejä selvittämään, mitä vertailuerojen taustalta löytyy.
– Mitkä asiat johtavat tällaisiin lukemiin. Heidän tulisi analysoida yksittäiset tapaukset, ja selvittää vahinkoihin johtavia tekijöitä. Näistä voidaan ottaa opiksi ja tehdä muutoksia toimintatapoihin.
Korvatut potilasvahingot vain jäävuoren huippu
Korvatut potilasvahingot ovat häviävän pieni osa terveydenhuollon kaikista haittatapahtumista.
Terveydenhuoltoalalla yleisesti käytetyn arvion mukaan joka kymmenes sairaalahoidossa oleva kohtaa vaaratilanteen, joka sadannen kohdalla se on vakava, ja joka tuhannes kuolee tai saa vakavan vamman. THL arvioi, että meillä menehtyy vuosittain 700 – 1 700 ihmistä virheellisen hoidon vuoksi. Arvio perustuu kansainvälisiin tutkimuksiin. Erilaisista hoitovirheistä ja vaaratilanteista ei ole tehty Suomessa kattavaa tutkimusta.
Professori Risto Roine sanoo, että potilasturvallisuuden parantamiseksi pitäisi tehdä nykyistä enemmän työtä.
– Onhan se ihan katastrofaalinen tilanne, että meillä kuolee potilasturvallisuusongelmien takia paljon, paljon enemmän ihmisiä kuin liikenneonnettomuuksissa. Liikenneturvallisuuden eteenhän on tehty vuosikausia töitä, ja on saatu aikaan hirveän hyviä tuloksia.
Sairaala näyttäisi näiden lukujen valossa olevan suomalaiselle vaarallisempi paikka kuin moottoritie. Suomessa kuoli liikenneonnettomuuksissa viime vuonna 258 ihmistä.
Useimmat haittapahtumista ovat lieviä ja nopeasti ohimeneviä, eikä potilas tai hoidosta vastaava välttämättä edes huomaa hoitovirhettä. Yleisin haittatapahtuma on lääkevahinko eli potilas saa esimerkiksi väärän määrän lääkettä. Vertailussa käytetyistä viime vuonna ratkaistuista, korvatuista potilasvahingoista hieman yli puolet tapahtui leikkauksissa ja anestesiatoimenpiteissä.
Erikoistutkija Jutta Järvelinin mukaan vain muutama prosentti korvaukseen mahdollisesti oikeutetuista tekee hakemuksen Potilasvakuutuskeskukselle. Potilas voi miettiä, onko korvaus vaivan väärti, jos sen saa vuosien päästä. Viime vuosina Potilasvakuutuskeskukselle on tehty noin 8 000 hakemusta vuodessa ja kolmannes niistä on lopulta johtanut korvaukseen.
Oma lukunsa on terveydenhuollossa laajasti käytössä olevaHaipro-järjestelmä, jonne henkilöstö voi nimettömästi ilmoittaa haittatapahtumasta tai vaaratilanteesta. Sairaalat ja terveyskeskukset käyttävät tietoja hyväkseen hoidon parantamisessa.
Sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan, että tällä hetkellä järjestelmässä on puolisen miljoonaa hoitovirhettä tai läheltä piti -tilannetta. Tieto ei kuitenkaan ole julkista, eikä rekisteriä käytetä viranomaisten toimesta hoidon ongelmakohtien kartoittamiseen.
Potilasturvallisuus yhden viraston haltuun
Potilasturvallisuusasiat ovat tällä hetkellä usean toimijan vastuulla. Valvira ja aluehallintovirastot käsittelevät kantelut, sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa lainsäädännöllä ja Potilasvakuutuskeskus käsittelee ja maksaa korvaukset. Lisäksi sairaaloilla ja terveyskeskuksilla on omaa valvontaa. THL:n tehtävä taas on pitää tiettyjä terveydenhuollon tilastoja lakisääteisesti.
Kenelläkään ei kuitenkaan ole kokonaiskuvaa potilasturvallisuudesta valtakunnan tasolla.
– Kyllähän tällainen järjestely näyttää potilaille monimutkaiselta ja sekavalta. Varmasti monissa tilanteissa potilaan on vaikea päättää, minkä tahon puoleen kääntyä. Järjestelmän selkeyttämistä ja virtaviivaistamista pitäisi ilman muuta pohtia, sanoo THL:n Jutta Järvelin.
Roineen ja Järvelinin mielestä potilasturvallisuusjärjestelmää ja sitä koskevia lakeja pitäisi muuttaa. Sote-uudistus tarjoaisi tähän oivallisen tilaisuuden. Tarvitaan yksi toimivaltainen viranomainen, joka seuraa ja kokoaa tiedot haittatapahtumista sekä tarvittaessa puuttuu ongelmiin.
Tämän vuoden alusta suomalaiset ovat voineet vapaasti valita erikoissairaanhoidon yksikkönsä kuntarajoista välittämättä. Harva suomalainen on käyttänyt mahdollisuutta toistaiseksi hyväkseen. Risto Roine sanoo, että yksi syy voi olla tiedon puute.
Sairaalan potilasvahinko-, sairaalainfektio-, uusintaleikkaus- ja potilastyytyväisyystietojen tarkastaminen ennen hoitoon menoa vaatii potilaalta tällä hetkellä ylivoimaisia ponnistuksia.
Professori Roine heittää pallon ministeriön suuntaan; sosiaali- ja terveysministeriöllä pitää olla aloite potilasturvallisuusasioissa.
– Minusta laissa voitaisiin määrittää, että meillä täytyy olla selkeät seurannat, ja avoin tieto potilaiden ulottuvilla. Vaikka potilas voi valita sairaalansa, niin ei heillä ole mitään mahdollisuutta saada tietoa, mikä on turvallinen sairaala. Ei meillä ole sellaista kaikenkattavaa vertailutietoa, harmittelee Roine.
Sote-uudistus vaaranpaikka potilaille
Suomen terveydenhuoltojärjestelmän rakenteita ollaan muokkaamassa perinpohjaisesti sote-uudistuksessa. Suurissa mullistuksissa piilee aina vaara, että potilaan hoidon kannalta elintärkeä tieto jää jonnekin matkalle traagisin seurauksin.
Tilannetta ei helpota se, että sairaaloilla ja terveyskeskuksilla on käytössä kymmenittäin erilaisia toisiinsa sopimattomia tietojärjestelmiä.
– Tämä voi olla yksi kriittinen tekijä. Tietojärjestelmät ovat yksi keskeisistä asioista, jonka tiedetään vaikuttavan potilasturvallisuuteen, painottaa erikoistutkija Jutta Järvelin.
Risto Roine näkee parjatussa sotessa mahdollisuuden myös parempaan potilasturvallisuuteen.
– Sote-uudistuksen myötä on mahdollista koordinoida potilasturvallisuustyö paljon paremmin kuin tähän asti. Isot järjestäjätahot toivottavasti ymmärtävät, että tähän täytyy satsata voimavaroja. Minä luulen, että se voi viedä asioita eteenpäinkin, sanoo Roine.
Professori on tosin myös varautunut siihen, että tilanne kääntyy huonompaan suuntaan.
– Sitten on se toinen mahdollisuus. Tulee kauhea hässäkkä. Kaikki tekevät vähän mitä sattuu, ja vahingot lisääntyvät. Toivottavasti kuitenkaan ei, toteaa Roine.