Kirkkonummen Veikkolassa parantolan mielenterveyspotilaat käyvät kapinaa jo toista kesää. Veikkolan Kartanoteatterin musiikkinäytelmä,Särkyneiden siipien korjaamo,oli viime vuonna menestys ja esityksiä toivottiin tälle kesälle lisää.
Teatterin avulla voi kertoa tarinoita tästä ja menneestä ajasta, siitä, mikä on tämä paikka, jossa asun.
Eija Ahvo
Kartanoteatterin näyttämö on entisen Veikkolan parantolan pihamaa. Parantolan puiset, keltaiseksi maalatut rakennukset seisovat taustalla hiukan ränsistyneinä, mutta kesäillan rauhaa uhkuen. Parantolan vaiheita kertaava näytelmä on syntynyt ryhmätyönä teatterin aktiivien kesken, kertoo ohjaajan saappaisiin hypännyt näyttelijä Eija Ahvo:
- Me olemme yhteisöteatteri. Käytän mielelläni sitä sanaa. Tämä kokoaa eri ikäiset ja hyvin erilaisista lähtökohdista ja ammateista tulevat ihmiset tekemään yhdessä jotakin hyvin mielekästä, sanoo Ahvo.
Veikkolalaisten parantolatarina edustaa yhtä suomalaisen kesäteatterin lajityypeistä. Monella paikkakunnalla kesäteatterit etsivät aiheita oman alueen menneisyydestä. Pureutuminen paikallishistoriaan nostaa yhteishenkeä koko alueella.
- Teatterin avulla voi kertoa tarinoita tästä ja menneestä ajasta, siitä, mikä on tämä paikka, jossa asun, sanoo Ahvo.
- Perustimme tämän teatterin kahdeksan vuotta sitten ja silloin yksi perusteista oli se, että teemme tunnetuksi tämän alueen historiaa.
Suit sait sukkelaan hullut kadulle bailaamaan
Veikkolan parantola oli pyörinyt aiheena teatterilaisten mielessä jo pitkään. Teatterin väkeä aihe kiinnosti, mutta heitä myös mietitytti, onko aihe liian vakava kesäteatteriksi sekä se, miten yleisö, parantolan entiset potilaat ja henkilökunta suhtautuisivat asiaan.
Kun käsikirjoitusryhmä ryhtyi haastattelemaan asianosaisia, kävi nopeasti ilmi, että tarinoita on paljon ja moni haluaa niitä kertoa. Miksei siis yleisökin siitä kiinnostuisi, pohtivat teatterilaiset.
- Takapiruna meillä on ollut Claes Andersson, joka toimi täällä 60-70-luvun taitteessa ylilääkärinä, kertoo Eija Ahvo.
- Häneltä olemme tiedustelleet, olemmeko oikeilla jäljillä.
Vuonna 1929 perustetussa Veikkolan parantolassa hoidettiin mielenterveyspotilaita monin toiminnallisin keinoin. Parantolassa käveltiin, hoidettiin puutarhaa ja eläimiä. Hoito oli keskustelevaa ja kauniilla miljööllä oli olennainen osa potilaiden viihtyvyydessä ja paranemisprosessissa. Parantolassa lepuutti hermojaan muun muassa alkoholismista kärsinyt runoilija L. Onerva 1930-luvulla.
Lääkehoidon kehityttyä ympäristön parantava vaikutus on jäänyt sivuraiteelle mielenterveysongelmien hoidossa. Veikkolan parantola suljettiin vuonna 1995.
Jos meiltä häviää leikkimieli, niin eihän tällaista teatteriharrastusta voi ollenkaan harrastaa.
Eija Ahvo
- Täällä kokeiltiin aikoinaan monia miljööterapeuttisia hoitoja, kertoo Eija Ahvo.
- Kun me tutkimme tätä aihetta, parantolasta tuli esiin niin monia hienoja asioita, että heräsi kysymys, mihin nämä hyvät terapeuttiset hoitomuodot ovat unohtuneet vai onko niitä tarjolla vain kalliilla rikkaille, puuskahtaa Ahvo.
Kesällä saa olla ilmassa leikkiä
Suomalaista kesälomalaista houkuttaa katsomoon jälleen parisataa kesäteatteria. Paikallishistorian hahmojen lisäksi lavoilla ja pusikoissa pelmuaa muun muassa takavuosien tähtiartisteja ja lastenkirjallisuuden suosikkihahmoja. Katsomoihin kaikuu Olavi Virran, Topi Sorsakosken, Irwinin ja Paula Koivuniemen tunnetuksi tekemiä kappaleita.
Pepin, Ronjan ja Leijonamielen rinnalle ovat nousseet vieläkin vanhemmat satuhahmot Prinsessa Ruususesta Peter Paniin.
Kotimaiset klassikot ja perinteinen farssi pitävät niin ikään pintansa. Sirkku Peltolan kirjoittama maaseudun autioitumista käsittelevä Suomen Hevonen on nousemassa uudeksi kesäklassikoksi. Tänäkin vuonna sitä esitetään ainakin kahdessa teatterissa.
Näillä leveysasteilla ihminen haluaa olla kesällä ulkona.
Eija Ahvo
Viime vuonna suomalaisissa kesäteatteriesityksissä kävi reilusti yli puoli miljoonaa katsojaa.
Veikkolassa yleisöpohja on rakennettu vankaksi, kertoo Eija Ahvo:
- Tänä päivänä Veikkolassa ihmiset odottavat, että mitä kivaa Kartanoteatteri on meille järjestänyt. Me pyrimme vastaamaan siihen. Jos me pystymme pysymään tässä Veikkola-aiheessa, niin uskon, että meidän yleisöpohjammekin on hyvällä mallilla.
Kesällä teatterin penkkejä kuluttavat nekin, jotka eivät harrasta kulttuuririentoja talvisin. Sellaiselle henkilölle kesäteatteri on varma valinta, sillä suloisessa suvessa vakavatkaan aiheet eivät vaadi otsanrypistystä. Valoisassa kesäillassa soi musiikki ja tunnelma saa olla ilmavan kepeä. Ankara ja ahdistava ei sovi kesäteatterin näyttämölle Eija Ahvonkaan mielestä. Myös ulkotila asettaa esityksille tietyt reunaehdot.
- Hyvin intiimin esityksen tekeminen vaatisi rajatumpaa aluetta, pohtii Ahvo.
Ahvon mielestä yksi syy, joka pitää kesäteatterit voimissaan vuodesta toiseen, löytyy itse asiassa pitkästä talvesta. Kun vihdoin aurinko alkaa lämmittää ja leppeät tuulet puhaltaa, niin uloshan sitä on lähdettävä.
- Näillä leveysasteilla ihminen haluaa olla kesällä ulkona!, huudahtaa Ahvo.
- Varsinkin, kun on lämmintä, halutaan tehdä ulkona ihan kaikkea: syödä, juoda, lukea kirjaa, jopa näytellä teatterissa!