Kansanedustajien lobbauspäiväkirjojen perustella kevään ylivoimainen ykkösteema oli kotimainen energia. Vääntöä oli etenkin turpeen asemasta ympäristölaissa ja seuraavan hallituksen energiapaletissa.
Varsinainen superlobbari oli Bioenergia ry, keskustaministereiden entisen huippuavustajan Jyrki Peisan luotsaama yhdistys, joka lobbasi kansanedustajia laajalla rintamalla yhdessä Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden, Neste Oilin ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:nkin kanssa.
Yhdistys ajaa ennen kaikkea turpeen tuotannon tukemista, mutta myös puuenergian, biokaasujen ja muiden biopolttoaineiden käytön lisäämistä.
Metsäteollisuus ry:llä oli energian ja ympäristölain lisäksi monia huolia: EU:n ilmastotavoitteet, teollisuuden kilpailukyky ja tie- ja rataverkon kunto. EU:n päästökaupasta oli huolissaan myös Rautaruukin henkilöstö, joka vetosi työpaikkojensa puolesta. Yhtiö päätettiin tammikuussa yhdistää ruotsalaiseen SSAB:hen.
Neste Oilin luona Porvoon jalostamolla vieraili kansanedustaja jos toinenkin, pari myös kaasuyhtiö Gasumin luona Imatralla. Gasum käytti viestinviejänään kansanedustajille Energiaviestintä JTN:n Jarmo Nupposta, entistä Öljy- ja kaasualan keskusliiton johtajaa.
Myös ydinvoimayhtiö Fennovoiman Pasi Natri, pitkän linjan kokoomuslainen energialobbari, oli tuttu näky kansanedustajien luona.
Kansalaisaloitteista kiihkeää lobbausta
Toinen iso lobbausteema oli koulutus. Valmisteilla olevat lait varhaiskasvatuksesta, ammattikorkeakoulu-uudistuksesta, lukion tuntijaosta ja toisen asteen koulutuksesta saivat lobbaajiin säpinää. Kansanedustajiin olivat yhteydessä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, alueelliset ammattikorkeakoulut ja yliopistot sekä lukuisat yksityiset tahot.
Tapaamisissa puhuttiin myös Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YHTS:stä ja opiskelijaterveydenhuollosta, opintotuesta, opintoaikojen rajauksesta sekä yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen rahoituksesta.
Liikennepuolella taksiala lobbasi taksilupien puolesta lähes yksinomaan kokoomuslaisia. Finavia ja Finnair halusivat vaikuttaa muun muassa Suomen lentoasemaverkostoon ja lentoyhtiöiden rooliin liikennepalveluiden järjestämisessä.
Kevättä leimasivat myös yhden asian lobbaajat, joista tänä keväänä menestyksellisin oli ehkä Omakotiliitto. Talojen energiatodistusten järkevöittämistä vaatinut kansalaisaloite sai asuntoministeriltä ja kansanedustajilta suopean vastaanoton ja ympäristövaliokunta otti monet sen ajamista muutoksista esityksessään huomioon.
Toinen kampanja liittyi ilmastolain valmisteluun: ympäristöjärjestöjen Polttava kysymys -hanke vaati Suomeen "vahvaa ilmastolakia" tapaamalla useita kansanedustajia.
Tasa-arvoista avioliittolakia ajava Tahdon 2013 -kansalaisaloite ja sen vastustajat lobbasivat kansanedustajia ahkerasti, samoin Raittiuden ystävien Kännikapina.
Yle lobbasi kansanedustajia Yle-veron indeksistä ja Viestinnän keskusliitto lehdistön tukemisesta ja tekijänoikeuslakia koskevasta kansalaisaloitteesta.
Voit ladata koko lobbausaineiston Excel-tiedostona tai tarkastella sitä Google Drive -palvelussa. Aineiston on koonnut Jaakko Karhu, Sanna Savikko ja Matti Virtanen.