Kirjasto on tullut perheelleni tärkeäksi paikaksi. Emme juokse siellä viikottain, koska etsimme iltasaturomaaneja, joissa menee viikkoja.
Nyt luvussa on Leijonapoika-trilogian toinen osa. Se on aika jännä. Ottaen huomioon, että oman trilogian kuopus on vasta neljä vuotta.
Mutta ei se mitään! Kirjahan kertoo pojasta, jolla on leijonaystäviä. Se riittää. Kuten Nikke-kirjoissa, siinäkin on tarpeeksi säpinää pikkumiehellemme.
Isäni luki minulle aina iltaisin. Se saattoi olla yksi syy siihen, miksi innostuin ja opin lukemaan vasta kolmannella. Kesälomalla.
Arjessa tärkeämpää oli osata lukea bussiaikatauluja. Isä luki minulle niin Viisikkoja kuin Kansojen historiaakin.
Kuvakirjoja oli silloinkin kiva selailla valveillaolon aikana, ei nukkumaan mennessä, kun halusi loikoilla selällään ja vaipua unten maille. Sinne, missä höyhensaarten rantaan lyövät unten aallot.
Isänikin oppi lukemaan vasta viidennellä. Mutta sitten hän onkin lukenut. Enemmän kuin moni.
Itse en ole yhtä kova lukutoukka, mutta ääneen lukemisessa olen vähintään yhtä hyvä kuin isäni. Tai ainakin pidän siitä yhtä paljon.
Tiesitkö muuten, että kuubalaiset sikarinkäärijät ovat maailman lukeneinta kansaa? Ainakin joskus näin on ollut.
Sikaritehtailla oli kiertävä lukuvuoro, jossa yksi luki koko salille sikarinrullaajia. Yhden työpäivän aikana saattaa tulla kirja luettua.
Jörn Donner ei ole kyllä ihan oikeassa siinä, että lukeminen kannattaisi aina. Huonojakin kirjoja on.
Lastenkirjoissa ala-arvoiset teokset sopivat mielestäni paremmin energiajakeeseen kuin kertaakaan luettaviksi. Eihän sellaista kuvakirjaa voi laittaa edes kiertoon, missä kuorma-autoa kutsutaan tukkirekaksi ja Cessna 172:sta jumbojetiksi!
Kirjat ovat melko arvokkaita, eikä ihme. Kyllä tutkimustyöhön pitää vähän aikaa uhratakin. Että erottaa tukkirekan kuorma-autosta.
Hyvästä kirjasta maksan ilolla useamman kympin. Kolmella kympillä ei lapsitrion kanssa pääse edes leffaan!
Mutta kirjaston ansiosta voi kokeilla kirjoja, löytää pitkäaikaisia suosikkeja. Sillä kirjoja saatetaan lukea uudelleen ja uudelleen vaikka yksi kesä.
Meillä oli toissa kesänä kierrossa kolme kirjaa. Uudelleen ja uudelleen. Nyt niitä ei ole hetkeen luettukaan.
Jotenkin tuntuu, että ne osaa jo kannesta kanteen. Mutta odotellaanpa hetki, niin eiköhän sitten taas.
Suomalaisten lasten lukutaidosta ollaan kovasti huolissaan. Etenkin poikalasten. Isiä kannustetaan lukemaan lapsilleen ääneen ihan mitä vain. Vaikka formula-artikkeleja.
Äänenpainostahan se paljon on kiinni. Siitä omasta innostuksesta lukea hyvin, niin että äänen sorinaa on korvan miellyttävä ottaa vastaan. Monotonista mumisijaa ei kukaan jaksa kuunnella!
Tosin voisihan sillä olla unettava vaikutus.
Minä opettelin äänen lukemisen, kun esikoinen oli vielä vauva. Kun en osaa lauluja ulkoa kuin sen Sinisen unen ja Suvivirren, lukeminen oli hyvä ratkaisu. Eikä pieni vauva tai lapsi tuomitse sinua takeltelusta.
Albert Einstein on sanonut, että “Jos haluat lapsestasi älykkään – lue hänelle satuja”. Lause liittynee toiseen sitattiin Einsteinilta, joka kuuluu: “Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”.
Hanna Kopra
Kirjoittaja on mainosgraafikko, äiti, onnellinen lahtelainen Helsingistä ja Yle Lahden kolumnisti