Porvoossa juhlittiin maanantaina 100-vuotiasta tuberkuloosiparantolaa sairaalan historiaa esittelevällä näyttelyllä. Parantola otti vastaan ensimmäiset potilaat 13.10.1914, jolloin 30-paikkaiseen parantolaan ilmoittautui yli 20 potilasta. Parantolan rakennutti kauppaneuvos Johan Askolin, jonka pojan epäiltiin sairastavan tuberkuloosia.
Sairaalan toiminta jatkui aina 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen se sulautui osaksi Porvoon terveyskeskusta.
Tuberkuloosi oli yleinen kuolinsyy Suomessa 1900-luvun alkuvuosina, ja taudin hoitokeinot olivat alkeelliset. Aikansa lääketiede ja hoitotavat välittyvät 100-vuotisjuhlanäyttelyn kuvista ja tavaroista.
– Kun varsinaista lääkehoitoa ei ollut, niin potilaiden makuuttaminen parvekkeella oli ainoa olelleellinen hoito tuberkuloosiin 1960-luvulle saakka. Tautia yritettiin nujertaa erilaisilla tutkimuksilla, mutta se ei ollut kovin yksinkertaista, kertoo Porvoon terveyskeskuksen röntgenin osastonhoitaja Päivi Himanen.
Potilaiden tervehtymistä yritettiin parantaa myös lisäämällä sairaalan viihtyisyyttä.
– Hoitoajat olivat pitkiä. Askolinit lahjoittivat sairaalalle hoitovälineistöä ja kalusteita, että siitä saataisiin viihtyisä.
Parantolan 100-vuotishistoriikkiin voi tutustua tämän vuoden loppuun saakka terveyskeskuksen A-sisäänkäynnin käytävällä.