Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Miksi kaupassa tuoksuu savusauna?

Kaupoissa voidaan tarjota asiakkaille elämyksiä keinotekoisilla tuoksuilla ja äänillä. Tarkoituksena on lisätä myyntiä. Allergia- ja astmaliiton Tuoksuton viikko kehottaa ihmisiä miettimään ylimääräisten tuoksujen käyttöä.

  • Anne-Mari Rajala

– Meillä on neljässä paikassa tuoksukoneet. Asiakaskahviossa kone tuo kahvintuoksua, pakatun kalatiskin luona tuoksuu savukala, luettelee K-Citymarket Vantaa Tammiston kauppias Pekka Lintumäki.

Yle Radio Suomen Ajantasassa haastateltu Lintumäki kertoo, että siideriosastolla tuoksuu omena ja juomaosastolla savusauna. Kolmessa kohdassa kuullaan myös koneesta tulevaa ääntä.

Tuoksuja käytetään luomaan asiakkaalle kokonaisvaltaisempi ostoelämys.

– Lopputulemana tuotteiden menekki kasvaa, kauppias myöntää.

Tuoksuista voi saada todellisia oireita

Parhaillaan vietetään Allergia- ja astmaliiton Tuoksutonta teemaviikkoa. Tarkoituksena on muistuttaa tuoksuyliherkkyydestä, josta kärsii liiton mukaan 10–40 prosenttia väestöstä. Oireita voi tulla mistä hajusta tahansa ja ne voivat olla kiusallisia.

– Oireet ovat moninaisia ja todellisia. Voi olla päänsärkyä, pahoinvointia, nenän vuotamista, väsymystä. Hyvin erilaisia oireita. Tupakansavu on yksi yleisimmistä [oireen aiheuttajista], kuvaa Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Marjo Tähtinen.

Tuoksuyliherkkyyden syntymekanismia ei tunneta. Siksi oireisiin ei ole lääkettä.

– Hoito on oireenmukainen. Jos päänsärkyä saa, hoidetaan sitä päänsärkylääkkeellä.

Asiasta puhuminen voi olla vaikeaa

Tuoksuyliherkkyydestä kärsivät pääosin keski-ikäiset naiset, mutta miehet ja lapsetkin voivat saada oireita. Tuoksuyliherkkyydelle voi altistua esimerkiksi jouduttuaan hengittämään voimakkaita hajuja. Tietoa ilmiöstä on Tähtisen mukaan kuitenkin vielä suhteellisen vähän.

Oireista puhuminen koetaan noloksi.

– Tuoksuyliherkälle on hankalaa ottaa asia puheeksi, vaikka tästä pitäisi pystyä keskustelemaan avoimesti ja ketään syyllistämättä. Oireet ovat kuitenkin ihan todellisia.

Kauppias Pekka Lintumäki arvelee, että hänen kaupassaan tuoksut tuskin aiheuttavat kellekään ongelmia.

– Nämä koneet on niin miedolle säädetty. Jos mennään pesuainevälikköön tai teknokemiapuolen osastolle, niin siellä tulee paljon voimakkaampana tuoksut esille, Lintumäki väittää.

Allergianeuvoja Marjo Tähtisellä on ehdotus, miten tuoksuyliherkät voitaisiin ottaa paremmin huomioon yleisillä paikoilla.

– Pyrittäisiin siihen, että turhat tuoksut käsisaippuasta lähtien tulisi olla tuoksuttomia.