"Kiai!"
Jackie Chan -wannabe hyökkää betonipylvään takaa kohti pahaa-aavistamatonta uutistuottajaa kädet levällään valmiina taisteluun. Tuottaja tosin on jo aikansa tuntenut olonsa turvattomaksi uutistoimituksen käytävillä ja varautunut tilanteeseen.
Tuottaja pyörähtää:
"Kato kierrepotku!"
"Aijjai, olipa paha!"
Naurua.
Tilanne rauhoittuu ja kaksikon matka jatkuu pitkin käytävää kohti maisemakonttorin uutisdeskiä. Keskustelu vaihtuu kulkiessa taisteluhuudoista viattomaan käytävä-small talkiin.
"Mites kotona, mites muksut?"
"Kasvaa kasvaa kovasti. Kuis viikonloppu?"
Lopulta tiet eroavat. Lyödään ehkä nyrkkiä ja paiskataan tsemppaava läimäys olalle ja duunarit jatkavat työpöytiensä ääreen eri puolille toimitusta tuottamaan sisältöä radioon, televisioon ja nettiin. Tämä on arkininjailua.
Työpaikkahuumori on tärkeä osa ilmapiiriä työpaikoilla. Eettisesti sopiva huumori rakentaa työntekijöiden keskinäisiä suhteita ja auttaa jaksamaan henkisesti stressaavilla työaloilla. Uutistoimittaja tekee työtään jatkuvassa paineessa. Uutisten deadline on radiossa tunnin välein, alue-tv-uutisissa joka arki-ilta. Amerikkalaisen CareerCast.comin tekemän vuosittaisen tutkimuksen mukaan sanomalehtitoimittajan työ rankattiin sijalle kahdeksan, kymmenen stressaavimman ammatin joukkoon tänä vuonna.
Näkymätön tikari viuhahtaa ilman halki ja iskeytyy kämmenen läpi naulaten sen takana seisovaan betoniin. Uutistuottaja lähes tukehtuu partaansa, kun mediatoimittaja karjuu kuvitteellista tuskaansa ja yrittää riuhtoa kättään irti seinästä, kuin b-luokan toimintaleffassa.
Tilanteen ymmärtävät vain ne, jotka tajuavat sketsin cliche-kontekstin. Yllättäen nauru tarttuu muihinkin työmyyriin. Arkininja on saanut 15 minuuttisensa työpaikan pellepodiumilla. Tämä riittää nyt moneksi päiväksi, töitäkin on paiskittava.
Pieni ninjailu samanhenkisten keskuudessaauttaa irrottautumaan edes hetkeksi kiireen keskellä. Huumorintaju ja hyvien juttujen kertominen tuo hyväksyntää työpaikoilla. Jokaisessa työkulttuurissa on oma huumorinsa. Pieni hölmöily luo yhteisöllisyyttä, onjotain mihin kaikki voivat samaistua, vaikka työnkuvat ovat erilaisia. Työssä koetut nolotkin asiat tai kömmähdykset on helpompi käsitellä kollektiivisesti, kun niille nauretaan joukolla päälle. Häpeä omista tai muiden mokaamisesta hälvenee huumorilla, se voi muuttaa tapahtuneen hyväksytyksi itselleen ja muille naurun kautta.
Pieni hölmöily luo yhteisöllisyyttä, on jotain mihin kaikki voivat samaistua, vaikka työnkuvat ovat erilaisia.
Uudella työntekijällä voi olla vaikeuksia päästä mukaan uuden työpaikan piireihin. Helpommin sopeutuvat ne huumorintajuiset, jotka rohkeasti heittäytyvät läpänheittoon, vaikkeivat mitään työpaikan kuvioista vielä tietäisikään. Huumori on universaalia.
Työpaikkahuumori jakaa työntekijöitä myös leireihin. Hauskimmat työpaikan pellet haalivat ympärilleen vakioseurueen, entouragen, joka höröttää tämän koomikon jutuille kahvitauoilla. Toiset seuraavat vierestä, kuuntelevat, hymähtelevät tai nauravat vain niille parhaimmille paloille. Kun seurue kaikkoaa, kaikkoaa myös koomikko vaivihkaa töihinsä ja muut jäävät ryystämään kahviaan. Päivän stand-up show hoidettu, huomenna uudet jutut tai ne samat päivästä toiseen.
Robin Williams oli monen mielestä sympaattinen. Hänen kuolemaansa analysoitiin jälkikäteen mediassa. Mieleeni painui Psykologiliiton puheenjohtajan Tuomo Tikkasen haastattelu Ylen sivuilla. Tikkasen mukaan sympaattisen ihmisen kuolema koskettaa enemmän, sympaattisen imagon omaavan julkkiksen elämällä nähdään olevan suurempi oikeutus. Ovatko sympaattiset ihmiset aina hauskoja? Robin Williams oli hauska sekä sympaattinen elokuvarooliensa kautta. Entä ne työpaikan koomikot?
Ismo Leikolavoitti Maailman hauskin ihminen -kilpailun. Luin aiemmin hänestä kertovan artikkelin, jossa häntä kuvattiin huonoa englantia puhuvaksi, hassun näköiseksi ja sympaattiseksi. Tämäkö on hänen suosionsa salaisuus, yksi syy hänen hauskuuteensa on juuri tuo sympaattisuus? Sympaattinen mainittu. Siltä Leikola näyttääkin, hän taitaa oikeasti olla sympaattinen?
Arkininjailu on itseironiaa, pilkahdus lapsuuden leikkeihin hiekkalaatikolla. Tämä pomot muistakaa.
Elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Ihmiset arvotetaan ensinäkemältä kasvojen, koon, ulkomuodon ja vaatetuksen perusteella. Esimerkiksi useat miespoliitikot ovat pitkiä, Vanhanen, Heinäluoma ja Tuomioja mainitakseni. Pituus tuo poliitiikassa uskottavuutta. Ympäristömme, kulttuurimme syöttää medioiden kautta massavaikutteita, jotka muokkaavat asenteitamme siitä kuinka toiset ihmiset arvotamme. Vauvat alkavat oppia jo viikkojen ikäisenä vanhempiensa ilmeitä. Moni tietääkin, että saadakseen vauvan hymyilemään, on sille hymyiltävä. Ilon, onnellisuuden, sympatian ja empatian lähtökohdat ovat jo geeneissämme odottamassa. Siis se huumori.
Arkininjailu on itseironiaa, pilkahdus lapsuuden leikkeihin hiekkalaatikolla. Tämä pomot muistakaa!