Rintamamiestalo oli oman aikansa huipputuote. Se kehitettiin 1940- ja 1950-lukujen jälleenrakentamisen suureen tarpeeseen. Asutettavana olivat sodan kodittomiksi jättäneet ihmiset sekä suuri evakkoväestö.
Tämän harjakattoisen pienasuintalotyypin suunnittelijoina oli ajan kuuluisimpia arkkitehteja aina Alvar Aallosta Yrjö Lindegreniin, Olympiastadionin suunnittelijaan. Rintamamiestalojen ulkonäössä näkyy ajan uusi funkkistyyli. Sitä ei kuitenkaan saanut olla liikaa, talotyyppiä tutkinut Arkkitehtuurimuseon amanuenssi Petteri Kummala kertoo.
- Rintamamiestaloissa funkkis näkyy talojen pelkistetyssä muodossa ja käytännöllisyydessä. Talot eivät saaneet olla liian modernin oloisia, muuten niitä ei olisi hyväksytty maaseudulla, Kummala sanoo.
Talo nousi useimmiten hartiapankilla
Rintamamiestalo kehitettiin yhden perheen pientaloksi. Sen tuli olla kohtalaisen helppo rakentaa itse, sillä resurssit sotien jälkeen olivat niukat ja kiire sekä tarve valtavat, Petteri Kummala sanoo.
- Rintamamiestalo oli mahdollista rakentaa ilman kirvesmiestaitoja ja erityisvälineitä. Tämä oli tärkeää, sillä hartiapankkirakentaminen jälleenrakennustyössä oli usein ainoa mahdollisuus.
Koska kaikesta oli pula, rintamamiestalot suunniteltiin mahdollisimman ekonomisiksi. Entisajan hirsirungosta luovuttiin ja purutkin käytettiin hyödyksi eristeaineena. Koska tiilistä oli pula, rintamamiestaloihin suunniteltiin vain yksi savupiippu. Lämmönjakamisen takia piippu sijoitettiin keskelle taloa, huoneet piipun ympärille. Näin talon pohjamuoto määrittyi neliömäiseksi.
Jyrkkää harjakattoa vieroksuttiin aluksi, Kummala kertoo. Sitä puolustettiin kuitenkin käytännölliseksi, saihan ullakkokerroksesta asuinpinta-alaa, jonka saattoi laittaa vaikkapa vuokralle. Eikä kulunut kauankaan, kun kansa jo oli niin tottunut neliskulmaiseen harjakattoiseen kotiinsa, että sen katsottiin esimerkiksi maaseudulla ylpeänä symboloivan siirtymistä vanhakantaisesta mökkielosta moderniin elämänmuotoon.
Nykysuomalaisille rintamamiestalo, eli rintsikka, on yhä toimiva ja rakas pientalomuoto - joka asianmukaisesti hoidettuna on kestänyt isältä pojalle.